Olin jo unohtanut nykyisessä ”osta liput heti myyntiin tultua ja odota keikkaa kuukausia” -aikakautena millaista on tuntea keikkakaipuuta ja lähes ex tempore lähteä keikalle, kunnes vappu vapautui kalenteristani elämäni muuttuessa tänä vuonna ensiksi kolarin seurauksena ja sitten toisen artistivaihdoksen myötä. Kun omasta kaupungista ei löytynyt mitään, niin keikkakaipuussani etsin missä Tähkän Lauri on vappuna keikalla. Sen enempää ajattelematta varasin vapun Kalajoelta.

Sieltä sitten hiekkadyynien keskeltä löysin itseni, vaikka vasta päivää aiemmin olin lähtenyt Profeettojen jälkeen Turusta, ja vappuaamu valkenikin valkoisena. Kun keikka lopulta alkoi, se todella alkoi. Tunnelma oli heti katossa, ja sitä se oli encoren jälkeisiin taputuksiin, vaikka tällä erää Tähkä ei hypännytkään edes pianon päälle. Tähkällä on maaginen kyky elävöittää yleisön ja bändin välinen energiavirta salamana ja pitää se korkeissa sfääreissä koko keikan ajan. Hän osaa ottaa suureen syleilyynsä keikkavieraat niin yhdessä kuin erikseen. Hän bongaa tutut keikkakiertäjät ihmismassasta reagoiden niin aidosti, elävästi ja riemulla, ettei epäselvyyttä ilosta ole.

Lauri on eläessään yhtä aidon energinen kuin lapsi leikeissään, ellei enemmän. Hän on kuin kujeileva kakara, kesäinen tuulahdus ja pyrähdysmäisesti liikkuva orava. Hän on paras irtiotto arjesta. Ja mikä parasta bändin jäsenten tapa soittaa, eläytyä ja tuplata Tähkän liikkeelle paneva energia sopii niin täydellisesti yhteen Tähkän kanssa kuin kesäisenä kuuman hohtavana päivänä morsiamen huulet sulhasen huuliin heidän juuri sanottuaan tahdon.

Oma elämä, Ei kukaan tuu sulta tuntumaan, Morsian, Pojat ovat poikia ja muutamat kipaleet vanhemmilta levyiltä eivät olleet Revohkan ja Tähkän esittäminä vain biisejä, vaan ne nousivat tasolle, jossa kokemus oli jotain suurempaan, tarunhohtoista. Kipua oli oikeutetusti Vain elämää -biiseistä biisilistalla, mutta muuten oli erittäin mukava, ettei niitä liikaa viljelty.

Parasta Laten keikoissa on aina ollut laurismit, jotka virtaavat ulos jostain tämän eteläpohjalaissieluisen Varsinais-Suomen maille rantautuneen ikuisen pojankoltiaisen sisältä yhtä voimalla kuin vesi vesiputouksesta, mutta yhtä lempeästi kuin pehmoisen, hellän ja pitkän suudelman aikaansaama väristys sisällä. Ainoa miinus itselle tulee, kun näitä laurismeja ei tahdo muistaa enää keikan jälkeen. Ne haihtuvat mielestä kuin aamu-usva auringon lämmittäessä yönkosteaa peltoa. Voihan lempo sentään! ”Lämmitämme teille niin paljon öljyä, että saatte kunnon munkit.” Vapun laurismi – jos muistan oikein.

Enää ei ole kuin hetki, ja Tähkän taikaa on koettavissa Hartwall Arenalla. Jostain luin, että lupailtu on, ettei vierailevia laulajia ison kirkon lavalla nähdä. Tämä on hyvä, sillä tämä tähti tuikkii niin kirkkaasti, ettei edes taivaalla loistava kuu voi valaista niin voimalla. Tähkän energia on niin voimakas, että muiden tulo lavalle ei antaisi täyttä oikeutta voiman ja virran määrälle, mikä yleisön ja Tähkän välillä roihuaa. Kukaan muu ei pysty käsittelemään vastaavaa liekkiä. 

Viikko sitten sai kokea Profeettojen mahdin. Olihan tätä jo odotettukin: Kaksi suomi-rapin jättiläistä ensimmäisellä yhteisellä jäähallikeikallaan. Alku oli mahtipontinen kunkkukorttisen esiripun putoamisella ja Sinuhen posse-tahdein. Pyroja, tulen hehkua, näyttävää valoshowta ja vaatteiden vaihtoja. Mukana olivat Cheekin tanssijat, Elastisen tanssivat Kulkurit, Riisi, molempien bändit ja vakkari-DJ:t Luoma ja Ewok. Lavalla laittoivat menemään myös Diandra ja TS. Yhtä jäin kuitenkin kaipaamaan, molempien miestä, Rähinän äijä ja Herrasmiesliigan trion vahva tuki, Brädi. Herra, jonka kappaleella Jalanjälki Profeetat fiittaavat ja Joku päivä -biisissäkin Chekkonen ja TS. Molemmat biisit ovat jopa sellaisia, jotka olisi voinut upottaa hyvin Profeettojen sanomaan: ”On jopa rankempaa pysyy huipulla kun päästä sinne.” ”Edelleen näytetään suuntaa” ”Legenda jää kaikest mitä ehin tekemään tääl, levyil ja historias Ela elää.” ”Siirryn Hall of Fameen väijjyy oman tähden päältä. Haluun et ne muistaa mut nasta laudassa eläneenä, vasta haudassa levänneenä. ”Ainakin paremmin kuin nyt kuullut Vain elämää -coverit.

Alkuosuudesta on mainittava energinen Me ollaan ne. Kiva elementti oli myös molempien jätkien oma aika lavalla. Kummatkin kunkut osaavat ottaa yleisön haltuun ja vetää energialla läpi koko setin. Kokonaisuus oli harkittu viimeistä tahtia ja askelta myöden. Silti minua häiritsivät kaksi asiaa; ensinnäkin biisilistalta löytyi pääosin vain viime vuosien hittejä ja toiseksi jätkien omien osuuksien lähes suorat koreografiat heidän omista showstainsa. Elastisen Voimavirta-tourilla pitämänsä tanssimuuvit sekä Cheekin ja TS:n askelsarjat kohtaamisineen Sokka irti -biisissä. Lisäksi isoilta urilta olisi kuvitellut löydettävän showhun myös alkuaikojen helmiä, kuten Cheekin Jehu tai Elastisen Eteenpäin.

Luoman ja Ewokin DJ-battle oli virkistävä momentti jäähallikeikalle, mutta ehkä Cheekin kohdalla biisit olisivat voineet olla yhteislaullisempia. Battle kuitenkin kumarsi hip hop -kulttuurille, jossa kilpailu ja paremmuuden tavoittelu on se the juttu. Räpissä jokainen kunnon räppäri ilmoittaa olevansa paras, ja sen haltuun ottamiseen tehdään töitä alusta viimeiseen virteen.

Parasta keikassa oli, kun räppärit vetivät suosikkibiisinsä toistensa repertuaarista. Elastisen All Good Everything oli loistava veto, josta tuli esille jätkien omat tyylit räppäämiseen. Cheekin Peggy-valinta oli erikoinen, mutta siinä Jare pystyi näyttämään laulun lahjansa. Samoin kuin omassa Kyyneleet-biisissään. Jare on saanut ääneensä melodiallisuutta, mutta kuulosti kuitenkin siltä, että Cheekin ääni oli menossa. Oliko hän taas ison keikan yhteydessä kipeänä?!?

Loppuhuipennukseen räpin kuninkaat tulivat Egyptin faarao-ajan tyyliin sommitellut nahkarotsit yllään. Ela ja JHT – miksei muuten Jare – veivät tunnelman ja koko keikan kliimaksiin. Profeetat, Eteen ja ylös, Timantit on ikuisia sekä Jokainen kyynel olivat täydellinen lopetus täydelliselle keikalle. Lavalla olivat ehdottomasti kaksi suomiräpin kuningasta, joilla valtikkaat ovat tiukasti käsissään. 

Nyt se tuli taas todistettua, miten keikkakokemukseen vaikuttaa jo kaikki keikalle saapumisesta poistumiseen. Välillä tuntui, että Profeettojen keikalla asiakaspalvelua sai tulkita kuin hieroglyfejä, ja mitä ilmeisimmin myös alihankkijoiden välillä oli valtavia tietokatkoja ja -puutteita. Kerron alusta, sillä tapahtumaketjussa meni kyllä kaikki pieleen.

Olin ostanut Sinuhe-liput Profeettojen eli Elastisen ja Cheekin yhteiskeikalle Turun Gatorade Centeriin 28.4.2017. Sinuhe-lippuun kuului eksklusiivinen kiertuemuisto, kiertuepassi, oma sisäänkäynti, paikka lavarakennelmien sisään rakennetulle alueelle lava-alueen keskellä ja pääsy jatkoille. Hintaa tälle paketille tuli 129 euroa per lippu.

Saavuin keikkakaverini kanssa hyvissä ajoin keikkapaikalle ja Sinuhe-lippulaisille olevan oven luokse. Ovet eivät auenneetkaan luvastusti 18.30. Kun vihdoin pääsimme kulkemaan sisälle, aulassa ihmiset täyttivät tilan keikkayleisölle kiertuemuistojen ja rannekkeiden jaon ollessa juuri tässä kapeammassa kohtaa. Kasseja jakanut nuori nainen ilmoitti odottamisen jälkeen, että Sinuhet saavat tavarat alhaalta. Varmistimme vielä, että Sinuhe-lipulla saa sekä keikkamuistokassin että rannekkeen alhaalla. Kyllä, oli hänen vastauksensa.

Seuraavaksi Chela- ja Sinuhe-lippulaisia jonotettiin käytävällä. Kun vihdoin pääsimme Golden Circle -alueen ”portille”, ja lippuihimme oli jo yksi järjestyksenvalvoja merkinnyt puoleksi B, toinen järjestyksenvalvoja ilmoitti, ettei tästä saa kuin rannekkeen. Aiemmin olimme jo huomanneet kuinka tavallisen permantolipun omaavat rynnistivät lavan eteen osan Chelojen ollessa vielä jonossa, vaikka Chela-lippuun piti kuulua pääsy lavan eteen ennen tavallisen permantolipun ostaneita.

Meidän tilanteessa juttelimme järjestyksenvalvojan kanssa miten saamme kiertuemuistomme, kun niitä meille ei ole annettu – ja paikalla oli meidän kaksikon lisäksi toinen mimmi-ryhmä ilman lipun edellyttämiä tavaroita. Meille sanottiin, että voimme hakea ne ylhäältä aulasta. Tähän totesimme, ettei syy ole meidän. Jos toimimme näin, menetämme hyvät paikkamme, vaikka olemme tulleet ajoissa paikalle. Lisäksi jonossa näytti olevan monen monta muutakin ilman kiertuemuistoa. Järjestyksenvalvoja neuvotteli radiopuhelimella esimiehensä kanssa. Hänen mukaansa kiertuemuistot ja -passit saa lipputoimistosta keikan jälkeen. Kun kysyimme missä lipputoimisto sijaitsee, järjestyksenvalvoja ei pystynyt neuvomaan, sillä hän ei ”ole täältä”. Järjestyksenvalvoja on aika pitkälle ainoa henkilökunnan edustaja, jonka konserttivieras kohtaa. Kyllä hänen on osattava neuvoa yleisö mihin vain kysyttäessä, ja esimerkiksi hätätilanteissa ohjaamaan oikeaan paikkaan!

Lopulta hänen esimiehensä Kalle saapui pyynnöstämme paikalle. Hän kertoi, että lipputoimistosta saisi keikan jälkeen kiertuetavarat, ja missä kyseinen paikka sijaitsee. Tässä vaiheessa mieleeni oli tullut ongelmat Cheekin Rauman jäähallin keikalta ja Vaasan jatkoilta osapuilleen vuotta aikaisemmin. Luottamus alkoi karista ja sen näki muidenkin naisten kasvoilta. Mistä tiedämme, että saamme ne varmasti -kysymykseen emme saaneet kunnollista vastausta. Ystäväni kysyi, että entä Reetta, hän on invalidi, joka ei voi portaita noin vain turhaan kävellä. Vastauksena tähän tuli töksähtelevästi ”Kaveri hakee”. Anteeksi vain, mutta kaveri ei ole velvoitettu suorittamaan ylimääräistä luvatun palvelun saamatta jäämistä tai viivästymistä. Tämän jälkeen kysyin ystävällisesti eikö pussien jakajat olisi voineet tuoda kassit Golden Circleen keikan aikana, koska meidän kourallisen lisäksi monella muullakaan ei ollut kiertuemuistoa. Tämä ei käynyt esimies Kallelle, sillä ”ei viidellekymmenell niitä voida jakaa". Hän kysyi myös seisooko jono tämän takia. Me ilmoitimme, että kyllä, koska menetämme muuten kauan aikaa jonottamamme paikkamme. Kallepa päätti käyttää valtaansa ja avata portit muille. Lähdimme tässä vaiheessa alueelle, sillä emme halunneet menettää hyviä paikkojamme vastaanottamattoman asiakaspalvelun vuoksi. Tässä vaiheessa tein kaksi asiaa: päivitin someen, Twitteriin, Instagramiin ja Facebookiin, pettymykseni ja päätin, etten enää ikinä mene näiden kuninkaiden, yhdessä tai erikseen, jäähallikeikoille – onneksi olin myynyt Hartwallin lauantain lippuni.

Eikä tähän jäänyt oudot järjestelyt: Golden Circle -alueen järjestyksenvalvoja ilmoitti, että reunaan pitää jättää kulkuväylä hänelle. Sehän tarkoitti, että jengi oli niin kiinni toisissaan, että edessä olevien kyynärpäät osuivat kylkeen tanssiessa. Selvästikään tätä kävelyväylää ei oltu huomioitu alueelle lipunostajien määrää laskiessa. Pois lähtiessä pahimman ryysiksen hälvenemistä ei saanut jäädä odottamaan alas, vaan järkkärit ajoivat ihmismassaan. Samaan aikaan paikalla aloitettiin purkutyöt, joten ihmismassaa vastaan tulivat purkajat kärryineen ja kypäröineen. Heidän esimiehensä huusi, että varokaa ihmisiä. Kummat luulette yrittäneen väistää: poisajettujen ihmisten vai purkumiesten? Ihmisten tietenkin.

Keikan jälkeen juttelin muutamien kanssa, joilla oli ollut myös alussa ongelmia saada kiertuemuistojaan. Nuori nainen kassijaossa sai varmasti monen huudot, joihin hän joutui vastaamaan, että oli saanut tiedon alhaalla olevasta jaosta. Nyt kiertuemuistoina saatu VIP-passi, Profeetat-kassi, -pipo ja -avaimenperä muistuttavat muusta kuin massiivisesta keikasta. Ne huutavat sitä, ettei rahoille tullut kunnon vastinetta. 

Pettymyksen ja pahanmielen laantumiseen vaadittiin useampikin biisi ennen kuin sain taas kiinni hyvästä keikkafiiliksestä, joka itsellä oli keikkaa odottaessa ja sinne valmistautuessa. Onneksi lavalla tunnelmasta vastasivat kaksi alan parasta fiiliksen nostattajaa. Tästä itse keikasta fiiliksiä sitten tarkemmin ensi viikolla, kun olen ensin juhlinut valkoisen vapun Tähkän tahtiin.

PS. Kiitokset Turku Areenalle ja Aution Tonille, jotka reagoivat postauksiini nopeasti ja näyttivät, että jotkut tahot sentään ymmärtävät asiakaskokemuksen tärkeyden.

Joskus kaiken ankeuden keskellä on hyvä lähteä viettämään iltaa vai muuten vain ja ex tempore. Nykyään, kun lippujen saaminen ihan viime hetkellä maamme kärkiartistien keikoille on todella vaikeaa, ei tule ajatelleeksi, että johonkin voisi mennä ihan ilman kuukausien takaisia lippujen ostamista. Lauantaina lähdin pitkästä aikaa ilman ennakkolippua keikalle. Helsingissä Kansallisteatterin Lavaklubilla järjestetään Omatuntoklubia, jossa pääsymaksun hinnan voi itse maksaa. Pääsylipputuotto menee lyhentämättömänä illassa esiteltävälle järjestölle. Maaliskuun 11. päivänä illassa esittelyvuorossa oli Pro-tukijärjestö. Omatuntoklubille taiteilija pääsee esittämään taitojaan esiintymislajista riippumatta. Viime lauantaina asiakkaat pääsivät kokemaan kaksi artistia ja yhden monologin. Minua kiinnosti erityisesti ensimmäisenä esiintynyt mimmiduo, jonka olin päässyt tapaamaan edellisenä päivänä musiikkimanagerin opintoihini liittyen.

Mimmiduo on poppia, r’n’b:tä ja hiphopia yhdistelevä, somen yhdistämä, RAE, jonka muodostavat ennakkoluulottomasti omaa tietään kulkevat Emilia Rinne ja Sani Valoranta. Pimatsujen keikkasettiin kuuluu toistaiseksi vain neljä biisiä, niin tuoreesta kaksikosta on kyse. Se ei menoa haitannut – päinvastoin. Meno oli välillä niin vauhdikasta, että DJ Veli Hiidenmaan läppäri oli pudota pöydältä. Kimulit tuuttasivat niin täysillä, että energiat säkenöivät ympäriinsä kuin ilotulitteet. Harmi, että Lavaklubin miljöö on rakennettu hillitylle fiilistelyille sohvineen, sillä nämä mimmit laittavat bileet kuin bileet pystyyn hetkessä. Jo lavalle tulosta näki, että tämä hetki on heidän, ja he aikovat ottaa siitä kaiken irti. Duo veti yhteen kuin olisivat aina esiintyneet yhdessä, vaikka tämä olikin heidän toinen yhteinen vetonsa. Ensimmäinen yhteinen single, Sä vastaan sä, on julkaistu tammikuun lopussa. Siitä on tehty myös musiikkivideo, joka löytyy Youtubessa. Siitäkin huokuu sama the asenne ja anteeksipyytelemätön ote toteuttaa omaa musiikkiaan. Esiintymisessä tämä tulee myös esille. Näissä naisissa on urbaanin naisen narttumaisuutta sekoitettuna katutyyppiseen rempseyteen pienellä ripauksella hohdokkuutta. Kuin sekoitus Madonnaa, Rihannaa ja J.Lo’ta.

Mielettömän keikan jälkeen oli vieläkin upeampaa huomata, että yhtäkkiä saan manageroida opintojeni puitteissa tätä fantastista mimmiduoa, joka tulee vielä breikkaamaan kunnolla Suomen artistitaivaalle. Tämän eteen myös teen töitä, jotta mahdollisimman moni pääsisi kokemaan tämän mielettömän mimmienergian.

Kun kaksi vuotta on yrittänyt päästä keikalle, eikä tuona aikana ole natsannut, niin silloin, kun liput on jo hommattu, ei keikkaa jätä välistä, vaikka elämä tuokin eteen kaikenlaista kuraa. Vihdoin ensimmäisenä maaliskuun lauantaiyönä sitten räjähti – ja kunnolla. Oli aika Rähinä Specialin. Kaksi vuotta, ja nyt vihdoin olin oikeaan aikaan oikeassa kaupungissa, ilman flunssaa, eikä mikään estänyt.

Koska odottavan aika on pitkä, ja sekunnit tuntuvat tuolloin minuutin pituisilta, oli paha rasti odottaa ilmoitetusta showtimesta vielä 45 minuuttia lisää. Tällä erää tuolle maailman starojen odotuttamisaikoja lähetelevälle myöhästymiselle oli ihan tuoppiin menevä syy: firman possen Elan pojan varpajaiset. Eikä tuolla jengillä, Brädi, Spekti, Uniikki ja Matula Nelli, ole mitään hätää – se elvyttää kuolleen kalaparvenkin. Rähinä Special on taattua Rähinä laatua: loistokasta menoa, parasta biletystä ja tilan isännöimistä varmoin ottein.

Rähinän jätkien lisäksi keikan alkupuolella lavalle pääsi myös Rähinän uusin tulokas, Nelli Matula. Neiti näytti, ettei hän ole vain nätti Rähinän lemmikki, vaan osaava ja taitava artisti, joka nostaa levelii anteeksipyytelemättä hetki hetkeltä. Nellin korkkareissa on potkua, vaikka välillä huomaa keikkakokemattomuuden nykyisessä sarjassa jonkinlaisena yli-hosumisena. Nelli pääsi vetämään omat pari biisiään sekä Kombon Kapan kanssa. Jätkien suuremmilta osin seisoessa taustalla Nellin biisien ajan asetelmaksi muodostui jokseenkin ”annetaan pikkusiskonkin nyt vähän vetää, kun se niin on kinunnut”-asenne. Pikkusisko-asetelmaa korosti varpajaiset, joista ja joihin äijät suuntasivat, samasan aikaan, kun Nelli snäppäsi yksin hotellihuoneestaan. Olisin kaivannut Nelliä enemmän esille. Hänhän olisi voinut vetää äijänköriläiden kanssa esimerkiksi Oispa kaljaa ja Pojat ovat poikii. Biisien sanomaankin olisi tullut erilaisempaa otetta. Väitän, että Nellissä on munaa vähintään yhtä paljon kuin Rähinän kaikissa äijissä yhteensä. Nelli nappaa itsellesi manageri, joka oikeasti ymmärtää naisartistiuden vaatimukset, ja sen, mitä sä oikeasti voit tuoda Rähinälle tarvittavilla resursseilla. Jään mielenkiinnolla odottamaan keskiviikkona julkaistavaa kolmatta sinkkua.

Vaikka minua vähän häiritsikin niin sanottu Nelli-kuvio, niin keikan energia säilyi alusta loppuun korkeissa sfääreissä ja menevänä, yleisö oli hyvin mukana, varsinkin kertsien aikana. Selkeästi huomasi, ettei Pressaan paikalle tullut jengi olisi halunnut päästää jäbisköjä poistumaan lavalta. Lavalla kävivät feataamassa lisäksi Illi, Miro ja Tasis. Varpajaisten vuoksi äijämeininki korostuikin, mikä sai minut miettimään, entä jos Elastiselle olisikin tullut tytär, niin miten sitä olisi juhlittu, sillä nyt ilta oli ylistys miehuudelle, ja mieheydelle. Tämä näkyi lavalta sinkoilleen testosteronin lisäksi myös biisilistalla, johon olivat päässeet aiemmin mainittujen lisäksi muun muassa Macho Fantastico, Juomalaulu ja Loppuviikko. Itselleni mieleen jäävin keikan kohta oli Spektin ja Brädin esittämä raakaa tunnetta raikannut Hätähuuto.