Tällä viikolla vietetään rasisminvastaista viikkoa. Maanantaiaamuna 11-vuotias Valtteri kertoi Ylen Aamu-tv:ssa omista kokemuksistaan. Kun kuuntelin Valtterin kertomusta elämästään, samastuin. Oikeastaan rasistinen käytös on kiusaamista. Pääsääntöisestihän kiusaamista tapahtuu, kun joku on erilainen kuin muut. Koin koulukiusaamista 7,5 vuoden, tai kahdeksan ja puolen vuoden ajan, riippuen siitä, mistä tilanteesta kiusaamisen katsookaan alkaneeksi. Syy kiusaamiseeni oli fyysinen ominaisuuteni, jonka vuoksi olin mukamas erilainen kuin muut.

Jätkät nimittelivät, likat syrjivät. En kuulunut mihinkään jengiin tai joukkoon. Pahin nimittelysana oli spitaalinen. Kiusaa se pienikin kiusa – kengän piilottamista koulussa ja takin piilottamista bileissä. Vasta muutama vuosi sitten aloin käyttämään erilaisia sinisen sävyjä, kun ykkös-kakkosella muut luokkalaiset tytöt pitivät minun kirkkaansinistä reppua poikien värinä. Tytöllä kun olisi pitänyt olla pinkki.

Voin sanoa samoin kuin Valtteri: ”Nimittely ei tunnu hyvältä ja se on vähän ahdistavaa. Sitä on tapahtunut sen verran useasti, ettei siitä jaksa enää välittää.” En välittänyt, vaikka sattui. Opin pitämään itkun sisällä, vaikka kuinka itketti pahat teot ja sanat. Päätin, että näytän vielä, että minustakin on johonkin. Sillä sisulla olen puskenut läpi elämän vaikeuksien.

Pitkään ajattelin, että kiusaamisen takia pystyin kohtaamaan haasteellisia aikoja elämässäni.  Sieltä sisukkuuteni kumpuaa. Oikeasti kiusaaminen vaikutti elämässäni moneen asiaan ikävästi. Kiusaamisen takia en voi samaistua muiden kokemuksiin teinirakkaudesta. Kiusaamisen takia minusta muuttui ujo ja arka. En uskaltanut osallistua opiskelurientoihin, kun pelkäsin muiden tajuavan erilaisuuteni. Senhän ”tiesin”, mitä siitä voi seurata! Uusiin ihmisiin oli vaikea tutustua. Kesti lähes 20 vuotta, että palauduin takaisin siksi sosiaaliseksi ja ihmiskontaktia pelkäämättömäksi, sanavalmiiksi Reetaksi, joka olin ollut ennen kouluaikaa.

Kiusaamisen ”ansiosta” ystävät ovat minulle tärkeitä. Ne, joille kerron henkilökohtaiset ja arimmatkin asiat elämässäni, ovat päässeet sydämeeni. Kun on kohdannut huonoa käytöstä, syrjintää ja yksinäisyyttä, niin mieluummin auttaa muita, tukee ja tykkää.

Kiusaamiseni aloittamisesta en niinkään syytä ikätovereitani, vaan vanhempia, jotka antavat eväät lastensa ajatus- ja käyttäytymistapoihin. Aikuisilta lapsi tajuaa, että joku on jonkin ominaisuuden takia huonompi, erilainen. 

Ajattelin naiivisti yläasteelle siirtyessäni, että kiusaaminen loppuu, kun piirit laajenevat. Toisin kävi. Nopeasti murkkuikäisten keskuudessa levisi tieto erilaisuudestani ja, että olen helppo kohde. Tosin teinit ovat kuin kanalan väki, oma asema pitää saada ja pitää jengissä. Koko laumalla pitää olla nokkimisjärjestys. Tunkion kuninkaiden ei tarvinnut kiusata minua, lähes kynittyä kanaa, näin mielikuvallisesti ilmaistuna. Sitä ihmettelen yhä, että mikä henkinen kasvu koko laumalla tapahtui ysin puolivälissä, kun kiusaaminen loppui kertaheitolla.

En ymmärrä tarvetta pönkittää itsetuntoa toisen kustannuksella. Sitä, että tuodaan esille omaa paremmuutta, ylivertaisuutta suhteessa toiseen, henkilöön tai ryhmään, lyttäämällä tätä. Miksi pitää luokitella ihmisiä erilaisuustyypin perusteella? Miksi erilaisuutta on niin vaikea ymmärtää ja hyväksyä, sillä kaikkihan me olemme erilaisia?  Ketään meistä ei ole veistetty samasta puusta. Kaikki me olemme erilaisia, ja siksi niin samanlaisia. Jokainen on ainutlaatuinen, ja juuri sen takia niin arvokas. 

Elastinen  feat. Robin: Vahva

Mut viimesenä valittiin, kun koulujengeillä pelattiin
Muute harvoin ees huomattiin, takarivis piirtelin pulpettiin (Oo-ooh) 

Mä kasvoin siel missä kukaan ei tienny mitä meist tulee 
ei ollu pressuree, lähin kouluu reissulle
Luotettu ystävä, kulmilla tää kundi oli
mut on myös toisilleen julmia nää juniorit
Asettu paineet, status ja maine
pikkujäbät sisältä vasta rakennusvaihees
Kun aina voimat ei riittäny mulla
nää sanat mun ois pitäny kuulla:

Ne on nähnyt vasta kuoresi, eikä vielä tiedä mitä sisälläs on
Nyt leuka pystyyn, et saa säikähtää, tai piiloon vetäytyä
Susta kasvaa vielä vahva peloton 

Mä vedin puoleeni vaikeuksii
mut kasvoin vastoin odotuksii
Ja kovaa kuormaa ja kuumotusta opinnot tuotti
mä en sopinu muottiin
mut osuin nuottiin 
Niin löysin reittini 
se on selkeetä harvoille
Tää on meille hiljasille ja epävarmoille
Sä peittelet sitä mitä oot
leuka pystyyn nii löydät vielä oikeille reiteille
Älä peesaa tai mukaudu vaan
ei kukaan muu saa sun liekkiäs tukahduttaa
Potentiaali vasta oottaa toteutumistaan 
kaikki on mahollista kun löytyy rohkeus julistaa
Sun tarinas ei tuu päättyy tähän 
pikkujäbä pidä pää kylmänä. 

Ne on nähnyt vasta kuoresi, eikä vielä tiedä mitä sisälläs on
Nyt leuka pystyyn, et saa säikähtää, tai piiloon vetäytyä
Susta kasvaa vielä vahva peloton
Se vie aikaa ja vuodet saa sut monta kertaa melkee luovuttaa
Jos pystyisin, sua kantaisin
Ne on nähnyt vasta kuoresi, eikä vielä tiedä mitä sisälläs on
Ne on nähnyt vasta kuoresi, eikä vielä tiedä mitä sisälläs on
Nyt leuka pystyyn, et saa säikähtää, tai piiloon vetäytyä
Susta kasvaa vielä vahva peloton

Tänään olen Spotifystä luukuttanut Me ollaan ne pt 2 -biisiä ja kuunnellut välillä Jare Henrik Tiihosen promopäivän ajatuksia radiokanavalta toiseen. Samalla olen muistellut perjantaisia tapahtumia Helsingissä Alpha Omega Tourin päätöskonsertin merkeissä. Tämä laittoi myös pohtimaan Cheekin esiintymisen valttikortteja.

Vaikka olin jo ehtinyt kokea kaksi Alpha Omega Tourin uskomattoman upeaa keikkaa, oli Hartwall Areenan kokonaisuus silti omansa samanlaisesta kaavasta huolimatta. Toisaalta kokoluokkansa vuoksi Hartwall Areenan konserttia väkisinkin vertaa helpommin aikaisempiin stadion-konsertteihin kuin muihin jäähallikeikkoihin. 

Ensimmäisenä Cheekin konserteissa huomio kiinnittyy siihen, miten nopeasti ja helposti jätkä saa yleisön mukaansa. Eikä missään vaiheessa yleisö jähmety paikalleen. Vaikeinta Cheekille näytti Hartsulla olevan saada yleisö pysymään hiljaa, kun hän halusi aistia yleisön ja itsensä välillä virtaavan energian.

Hartwall Areenan konserttiin moni odotti liutaa yllätysesiintyjiä, kuten stadion-konserteissa, mutta toisin kävi. Kiertueen feataajien lisäksi mukana Suomen kärkiartisteista olivat vain Jonne Aaron, Elastinen ja Jenni Vartiainen, joka oli jo nähty mukana Hämeenlinnassa. Helsingissä päästiin kokemaan Leveellä-kappale kera Kapasiteettiyksikön kundien. Tosin tämäkin tapahtui ensimmäisen kerran jo kiertueen alussa Helsingin vanhalla jäähallilla. Muiden artistien puuttuminen verrattuna maamme ykkösartistien edeltäviin konsertteihin samassa paikassa ei Cheekin Alpha Omega Tourin jäähallirundin vikalla keikalla tahtia haitannut. Tämä seikka oikeastaan vielä vahvisti sitä ajatusta, ettei Cheek tarvitse muiden artistien hehkua ja energiaa pitääkseen yleisön mielenkiinnon keikan tapahtumissa ja mukanaan alusta loppuun. Pahat kielet sanoisivat tähän, ettei hän halua jakaa tuottoaan muiden kanssa. Kyllähän loppuunmyydystä jäähallikiertueesta hyvän tuntipalkan saa.

Toisaalta rahaa jäähallirundiin saa kyllä palamaan "ihan kivasti" - ja Cheek näemmä halusi antaa lipun ostaneille vastinetta.Toisaalta leijonan pää -lavaste, Cheekin logon mallinen lavan etuosa, pyrot ja laserit kertoivat osaltaan siitä, että maamme tämän hetken ykkösartistin oli osoitettava myös rakenteellisesti mahtavuutensa. Massiivinen lava ja näyttävät tehosteet eivät riittäneet tourin päätöskonserttiin, vaan areenallinen väkeä pääsi vielä kokemaan ilotulituksiakin hallissa. Ainoa miinus puitteissa oli, ettei videotarinaa näytetty hallin omalta mediakuutoltakin. Lavarakennelman muutamat screenit osoittautuivat liian pieniksi päädyn yläkatsomon näkökulmasta. Vielä, kun se mediakuutio oli osin näköesteenä.

Vaikka Cheekin itsevarmuus ja asenne sekä isosti esiintyminen saattavatkin näyttäytyä suomalaisessa vaatimattomuutta korostavassa kulttuurissa pullisteluna ja egoiluna, pinnan alta löytyy aidon tunteikas ja muut huomioonottava ihminen. Cheek välispiikeissään toi esille kiitollisuuttaan saada olla siinä hetkessä ja nykyisessä elämäntilanteessaan. Hän esitteli jokaisen orkesterin jäsenen korostaen kunkin kohdalla tämän roolia keikalla ja koko kiertueella. Vaikka yleisö jo muutenkin vislasi, huusi ja taputti sydämensä kyllyydestä kullekin vierailevalle tähdelle, niin Cheek vielä pyysi antamaan aplodit kyseiselle artistille tämän esiintymisen jälkeen. Cheek selvästi harkitsee, mitä sanoo välispiikeissään. Toisaalta harkinnan kautta hän myös tarkoittaa, mitä sanoo. Kaiken energisen latauksen ja kaikkensa antavan menon keskellä oli hyvin seesteinen, kiitollinen ja onnellinen mies. Itseironiasta kertoo Cheekin ja tuplaajien Brädin sekä TS:n keksimä parin askeleen ja kädenliikkeen tanssi Jossu-biisiin - tanssi ja tanssijat eivät ole osa tämän miehen showta.

Vaikka koko keikan ajan tunnelma säilyi korkealla, hyvänä ja energisenä, tuntui minusta jotain puuttuneen. Jotain, minkä koki Olympiastadionilla.Tämä on hämännyt minua viikonlopun yli ja alku viikon. Cheek saa energian virtaamaan yleisössä ja hänen ja yleisön välillä. Mutta löytyikö Olympiastadionilla yleisön keskuudessa jokin erityinen yhteishenki, mikä nostatti tunnelmaa entisestään?! Vai välittivätkö isommat näytöt kauemmaksi lavan tunnelman paremmin? Entä mikä merkitys oli lopun ukkosmyrskyllä tunnelmaan? 

Mieleeni Hartsun keikka silti jää, omanlaisena, herkästä tunnelmasta bilemeininkiin vaihdelleena keikkana. Juuri sellaisena ykkösluokan konserttina, minkä vain Cheek voi järjestää. Paras muisto on ehdottomasti lopun yllätys Cheekille itselleenkin, kun herran luottomiehet, tuplaajat, ikiaikaiset ystävät Brädi ja TS ojensivat illan kuninkaalle koko kiertueen kruunuksi Alpha Omegan triplaplatinan ja Kuka muu muka -albumin oktoplatinalevyn.

Apollon jatkot: Chekkonen saapui dominoimaan

Cheekin Alpha Omega Touriin kuului jokaisella paikkakunnalla järjestetyt jatkot, missä Cheekin järjestämät dj:t pitivät tunnelmaa yllä, ja jossain vaiheessa Cheek heitti ilmoille pari kipalettaan lähicrewn fiilistellessä mukana lavalla. Päätöskonsertin jatkot järjestettiin Apollo Live Clubilla Helsingin ydinkeskustassa. Tunnelma oli hyvä - ihmiset tanssivat, nauroivat, lauloivat ja joivat. Perusyökerhomeininkiä suurella odotusarvolla kerrottuna. Spekti lisäsi nostetta parilla livekipaleella.

Yläkerrassa sijaitsi suljettu VIP-tila, jossa oli aitio tanssilattialle. Siellä juhlivat Cheekin kiertueväki ja ystävät. Kun puoli kaksi Cheek saapui katsastamaan meininkiä parvekkeelle, älypuhelimien kameroilla oli vain yksi suunta. Tuolloin toinen dj:stä huomioi tilanteen sanomalla, että Chekkonen on saapunut rakennukseen, ja laittamalla Äärirajoille-biisin soimaan. Cheek otti yleisönsä: Hän nousi pöydälle, kieppui pylvään ympärillä ja loi tahtia ilmaan kädellään. Tunnelma oli kirjaimellisesti katossa. Tämän jälkeen tulleen Kyyneleet-kappaleen paikalle saapunut juhliva kansa lauloi puhelimien taskulamput ilmassa heiluttaen Cheekille, joka snäppäsi tilanteesta kuvaa. Tätä miestä jengi oli koko illan odottanut. Kun moninkertaisen platinan miestä ei lavalle puoleen tuntiin kuulunut, ei yleisö oikein jaksanut enää innostua tiskijukkien huudatuksiin. Suuri hype laski huomattavasti.

Hyvää kannattaa odottaa, parasta vieläkin enemmän. Kun tunti oli odotettu, saapui Cheek vihdoin porukkansa kanssa lavalle. Yökerhollinen väkeä leimahti liekkeihin välittömästi. Ei ollut epäilystäkään, kuka oli isäntä talossa - ja sen Cheek myös näytti. Taas valtaisa energia ja draivi päällä. Eikä tällä erää ollut vauhtia antamassa kirkuvat teinit, jotka median mukaan ovat Cheekin fanikuntaa. Nyt ei ollut taimattuja aikatauluja ja ylimääräisiä valoefektejä. Oli vain Cheekin esiintymisen energia. Vaikkei tämä esiintyminen kestänyt kuin neljä biisiä, sai tästäkin huikaisevan paljon. Upea, menevä hetki, jota ei mikään päässyt häiritsemään.

Monet Cheekin fanit ovat sanoneet jatkoja koettuaan kaipaavansa klubikeikkoja. Tämä on sitä aidoimmillaan, mihin Jare Tiihonen on syntynyt: pistämään bileet pystyyn. En yhtään ihmettele, minkä takia Kasisali on aikoinaan täyttynyt. Energia ja meno ovat ne, mitkä tekevät Cheekistä Cheekin. Energiseen esiintymisen pohjautuu koko menestys, täytetyt jäähallit ja stadionit. Se on Cheekin brandin ydin.  
 

Edessäsi on henkilökohtaisin blogitekstini. Mutta tekstin on annettava juosta silloin, kun se pyrkii ulos mielensopukoista. Ei katso aikaa, eikä paikkaa, jos haluu ylös jotain mieltä painavaa laittaa.
Vuoden lopussa sain tietooni parin päivän sisään kaksi elämääni isosti vaikuttanutta uutista. Kiireisen alkuvuoden jälkeen on ollut aika pysähtyä.Kun tuulee vastaan, vauhti hidastuu. Ja sulla on aikaa miettii missä mennään. Elämäni todellakin järisi ennen kuin vuosi edes vaihtui. Kynä ja paperi auttaa meitsii jaksaa ny.
Kun elämän perusteissa kaksi palkkia romahtaa, tuntuu, että itsee poimittuu maasta ei saa. Ei mikään tunnu miltään enää. Samalla tiedostaa vähän liiankin hyvin, että mun veri vetää. Mut on luotu toteuttamaan, tekemään, kirjoittamaan ja organisoimaan. Mulla on pakkomielle duunata matskua. Tahon tuntee ja nähä, mennä, elää ja kokee.
Olen tämän elämäni aikana huomannut, ettei kaikki aina mee niinku kelaa, mut unelmat ei milloinkaan delaa. Ei oo oikotietä onneen, töitä se vaatii.

Mikään ei saa sua koskaan kaatumaan, jos sä laitat kaiken likoon, tavoittelet unelmaa

Mun sydän lyö kirjoittamiselle, hektisyydelle, järjestämisille ja tiukoille aikatauluille. Aina jonkin loppu on ollut toisen alku, alphasta omegaan, omegasta alphaan. En anna maailman lannistaa mua kuitenkaan, vaan nousen, taistelen aina uudestaan. Mä en anna periks vaan siks, että riepoo. Mä oon liian pitkäl antaakseni periksi. Nyt on aika mennä uuteen nousuun, tahtoisin taivaalle lennähtää.
Mulla on taas nälkä. Mä en tullut haaskaan aikaa, vaan ottaan sen, minkä irti saan. Oon valmis lisäämään tahtia, tekeen, mitä tää vaatii. Taistelutahtoa löytyy vaikka muille jakaa.

Siispä laittakaa sana liikkumaan: meitsi on bäkissä. Vuosii oon pedannut mun paikkaa, nyt tulin hakeen sen, mitä ansaitsen, kaiken.
Etsintäkuuluttakaa ihan vapaasti töihin tapahtumatuotannoista tuttu tiedottaja, brandäämiseen keskittynyt markkinoinnin osaaja mediatuotannon koulutuksella, sillä jos mä oisin sä, mäkin pelaisin mun puolesta. Tää mimmi on valmis vaihtamaan maisemaa, kohti kuulutusta uudelle työlennolle.
Tämän voin luvata:
Hanskat ei tipahda.
Annan kaiken, kun mitään muuta ei oo.
Mä oon valmis menee tän kans äärirajoille, taas viikoittain tekstii, mun on saatava ääni sanoille.

Niin ja tiedoksi: Jos mä oisin sä, kyl mäkin luottaisin muhun.

Laulusitaatit Cheekin, Elastisen ja Anssi Kelan kappaleista. Tarkemmin osaamiseeni ja työhistoriaani pääsee tutustumaan LinkedInissä: fi.linkedin.com/in/reettauusikulku
 

Olin vajaan viikon Espanjassa lomamatkalla. Muutos aurinkoisesta +10 asteen lämpötilasta kaaokselliseen lumisateeseen ja kunnon pakkasiin ei kuitenkaan ollut se suurin kulttuurishokki paluussa. Suurempi järkytys oli tajuta kuinka ala-arvoista palvelua Suomessa saa. Lomamatkan jälkeen minulla oli viikonloppuna heti kaksi konserttia tiedossa eri kaupungeissa. Näin tulin kokeneeksi konserttien lisäksi kahden eri hotellin palvelut. Olin varannut molempiin hotelliyöt jo aiemmin panostaen huoneen laatuun, kun hinnassa ei ollut suurta hyppäystä ylöspäin suhteessa perushotellihuoneeseen. Ensimmäisessä hotellissa päädyin businesshuoneen sijaan ”normihuoneeseen”, joka kaiken kukkuraksi oli kylmä ja jonka niin sanottu kylppäri haisi kuvottavalle. Jos en olisi ollut matkasta naatti ja kiireisellä aikataululla liikkeellä, olisin varmaan jo illalla sanonut muutaman sanan ja vaatinut huoneen vaihtoa. Aamulla asian otettuani puheeksi sain osakseni katseen, että parempi vain tyytyä osaan. Jos vastauksena on ”Näillä huoneilla on vain kympin hintaero”, ei ymmärretä mitään kuinka palvelun taso vaikutttaa mielikuviin ja siten brandiin. Espanjalaisessa hotellissa kysyttiin, että onhan huoneessanne kaikki hyvin. Miellyttävä small talk tarjoilijan kanssa ja pienet tervehdykset keittiöstä ravintolassa kuuluvat normaaliin asiakaspalveluun puna-keltaisen lipun maassa.

Tasokkaan brandin kulmakivi on laatu. Laatu pitää tulla esille tuotteen lisäksi brandin tavaralahjoissa, mutta erityisesti palveluissa. Palvelun taso vaikuttaa kokemukseen paljon, ja kokemus taas mielikuvien muodostumiseen. Ei ole sama, mitä asiakaspalvelutilanteessa sanotaan. Ei narikassa oleva asiakaspalvelija voi vierittää syytä narikan paikkojen loppumisesta pelkästään järjestäjän kontolle. Kyllä alihankkijayrityksenkin pitäisi pystyä laskea, että montako naulakkopaikkaa talvisydämenä oikeasti menee loppuunmyytyyn konserttiin. Olihan se yhdenlainen keikkakokemus rehata paksua talvitakkia mukana... Ei lipunmyynnissä voida katsoa happamasti, kun asiakas tulee kysymään rannekkeenvaihtopisteestä kesken heidän keskustelun. Edes jonkinlaisilla kyltityksillä en olisi häirinnyt.

Keikka itsessään oli parasta pitkään aikaan: energinen, rehellinen, aito ja tunteikas. Meni oikeistaan kärkeen kaikista keikkakokemuksistani – tasoihin stadionkonsertin kanssa. Tämä oli koko päivän kokemusten pelastus, samoin kuin kahden asiakaspalvelijan tilannetaju ja palvelualttius. Myös lauantai ja uusi keikkakaupunki toivat vähän valoa suomalaiseen palvelukulttuuriin: Hotellissa kaikki toimi hyvin, keikalla viitoitukset ja narikkatilat olivat kunnossa. Lisäksi toivotettiin tervetulleeksi konserttiin hymyn kera lipuntarkistuspisteessä. Ei enää hapanta asiakaspalvelua, ei enää nirsoilua palvelussa.

Suomessa palveluasenne on pääsääntöisesti melko heikoilla jäillä. Hyvät ja asialliset asiakaspalvelijat nousevat esiin selvästi, mutta heitä on aivan liian vähän. Jäin miettimään kuinka paljon kysymys on suomalaisten luonteesta. Koneesta lähdettäessä pieni chico katsoi silmiin tuntematonta matkakumppania ja tervehti ¡Hola! niin iloisesti kuin vain voi. Saksassa on tyypillistä valittaa huonosta laadusta, minkä takia sanotaan Lidlin pärjäävän maailmalla: on tarjottava vain parasta. Jos brandiin kuuluu laadukkaasti tuottaminen, se on tultava joka paikassa esille. Tällöin ei ikinä voi mennä sieltä mistä aita on matalin – ja sen pitää ymmärtää myös alihankkijan asiakaspalvelija. Myös yritysten asiakaspalvelijoiden pitää ymmärtää, että heidän käyttäytymisensä vaikuttaa lisäksi virallisten yhteistyöpartnereiden tasokkuusmielikuviin. Kyllä sitä ihmettelee, miten joku voikin mainostaa olevansa tällaisen yrityksen yhteistyökumppani. Ehkä Suomessakin pitäisi olla tippikulttuuri, niin asiakaspalvelun tasokin saattaisi nousta.

Kerta kiellon päälle. Niinhän sitä sanotaan. Kun mua pyytää keikkaseuraksi, ei vastaukseksi tule yleensä ei. Perjantaina tulikin sitten nautittua Anssi Kelan menosta Seinäjoen Rytmiksellä.

Kelastiseksi Vain elämään syksyn kaudella muuttunut Anssi oli selvästi innoissaan, kun parin vuoden takainen 77 ihmisen yleisömäärä oli vähintäänkin tuplaantunut, ellei peräti triplaantunut. Meno oli sen mukaista, eikä jätkä meinannut millään lopettaa. Lopuksi vielä hän jaksoi jakaa nimmareita ja kuvia, fiilistellä yleisön kanssa kasvokkain. Jokaiselle oli aikaa.

Itse pidin keikasta todella paljon: Jengi lähti mukaan, Anssi antoi kaikkensa ja vielä enemmän. Vanhat hittibiisit olivat saaneet uudet groovimmat sovitukset, uudet biisit olivat yhtä aikaa kauniita, herkkiä ja rokkaavia. Anssilla on kyky saada haikeasta tarinasta toimiva keikkabiisi. Väkisinkin tämän kaiken keskellä tulee mieleen millaista meininkiä rokkipoppijätkä saakaan aikaan festarilavoilla. Kelan musiikkia voi fiilistellä niin seurueessa tuoppi kädessä kuin yhtenä yleisömassassa käsiä ilmassa taputtaen ja musiikin tahtiin tanssien. Tuulikone ja monet kitarat. Kaunis lämmin kesäilta ja pieni tuulenvire. Varmasti toimiva yhdistelmä.

Festarikansalla ei muutenkaan ole hätää ensi kesänä. Festivaaleilla nykyinen suomimusiikki näyttää parhaimmat puolensa, ja sen, että leveyttä kärjessäkin piisaa. Jo julkistettujen supertähtien Tuiskun ja Tiihosen takana on liuta upeita artisteja, jotka saavat jos kaikenlaiset festariyleisöt juhlimaan. Naisartisteista löytyy esimerkiksi takaisin tulleet Chisu ja Vesala, unohtamatta keikkoja tahkonneita, vaikkapa Kaija Koota ja SANNIa. Suomen rap-genre voi paksummin kuin koskaan – uusia tulokkaita tulee, konkareiden vahvistaessa asemaansa entisestään. Tässä vaiheessa tietty on mainittava JVG ja Elastinen, mutta Uniikki näyttää olevan seuraava kuuma räppäri. Nikke Ankaran uusi tuleminen ei ole jäänyt keltään huomaamatta – featuringbiiseissäkin piisaaa. Oman levy-yhtiön hiljan perustanut Mikael Gabriel on Spotifyn TOP 10 kuunnelluimman suomalaisartistin joukossa ja hänen Versus Suomen TOP 5  suosituimpien albumien listalla.

No entäs poppipuolen miesartistit? Mies, kitara ja bändi tatsilla toimivia ovat Anssi Kelan lisäksi Juha Tapio, J. Karjalainen ja Lauri Tähkä. Tietty festareilla on mahdollista nähdä rokkijätkät Jonne Aaron ja Michael Monroe.  Nyt, kun Haloo Helsinki! on ansaitulla keikkatauolla, muilla bändeillä on aika nousta esille. Miltä siis näyttää esimerkiksi Roope Salmisen & Koirien festarikesä 2016? Ikirokkibändit Popeda, Eppu Normaali ja Kolmas Nainen tuovat festareille festareiden tunnelman. Punkyhtyeistä Apulanta on itseoikeutettuna yötuntien tunnelmanluoja, ja Klamydia on palannut historialliselta keikkatauolta. Unohtaa ei sovi oman tien kulkijoita Jukka Poikaa ja Kasmiria. Miltäs kuulostais rokkimimmien rokkimimmi Vicky Rosti rokkifestareilla ja mihin sitten vie Pave Maijasen come back?!?

Suomimusa voi niin hyvin, ettei yhteen blogikirjoitukseen saa millään mainittua edes kaikkia kärkiartisteja ja mahdollisia festariesiintyjiä. Tosin kyllähän näilläkin jo ihan hyvät festarit saa kokoon. Festarit ja keikat ovat hyvä tapa kuluttaa ja kannustaa suomalaista musiikkia eteenpäin. Ne antavat voimaa niin itselle, suomalaiselle musiikkielämälle kuin tietenkin sille tärkeimmälle, suomalaiselle musiikille.

Hyvää itsenäisyyspäivää!