Olen taas saanut kokea, miten suuri voimaannuttava vaikutus konserteilla on. Varsinkin, kun konsertissa syntyy vuorovaikutus artistin ja yleisön välillä.

Viime viikonloppuna koin kaksi täysin erilaista konserttia: Ensimmäisen perjantaina 20.11.2015, jolloin  sain tanssia Helsingissä Kulttuuritalolla, eli tuttavallisemmin Kultsalla, Antti Tuiskun upeiden kappaleiden tahtiin. Lauantaina 21.11.2015 olikin sitten vuorossa klubikeikka Tähkän Laurin malliin Club Sorsanpesällä Seinäjoella. Molemmat konsertit ilmoitettiin loppuunmyydyksi.

Antti Tuiskun konsertti oli osa hänen Peto on irti -kiertuetta. Konsertti käsitti kaksi osaa väliajan kera.  Konserttisali oli jaettu seisoma- ja yläosan istumakatsomoihn. Jo heti ensimmäisen kappaleen, Peto on irti, aikana me seisomakatsomossa olevat tanssimme sydämemme kyllyydestä. Keinutaan-biisin aikana jokainen löysi itsestään J. Lon, pyllyt pyörivät vinhaa vauhtia. Ei kulunut aikaa, kun istumapaikoilla koettiin penkit turhiksi. Ensimmäinen osio käsitti En kommentoi -levyn biisejä ja Vain elämää -sarjasta tuttuja kipaleita. Väliajan jälkeen yleisö pääsi tunnelmoimaan myös Antin vanhemman tuotannon parissa. Olen kuullut, että hyvin tarkkaan suunniteltua tanssilla ryyditettävää konserttia pidetään eräällä tavalla teennäisenä ja robottimaisena näytöksenä, jossa artistin ja yleisön suhde jää hyvin etäiseksi. Tuisku kuitenkin osasi ottaa kontaktia yleisöön, niin lähiriveihin katsellaan kuin kauemmaksikin puheillaan. Hän oli vilpittömän tuntuisesti iloinen paikan täyttäneistä erilaisista ihmisryhmistä sekä osasi innostaa takaosaa mukaan menoon, niin että energia-aaltoa ja menoa säteili myös takaa eteen. Isoon konserttisaliin Antti loi myös intiimin tunnelman: tässä olemme vain me – artisti, tanssijat, bändi ja yleisö. Toisaalta konsertti oli suuren luokan konsertti isoine lavarakennelmineen ja asujen vaihtamisineen. Itseironiakin tuli esille banaanipuvuissa ja välispiikeissä.

Hyvän olon endorfiineja pörräsi kehoon lavalla ja yleisössä olevasta menosta niin paljon, että siihen oli tartuttava mukaan. Eikä meno voinut hyytyä. Tuntui, etten ikinä ole tanssinut niin, hymyillyt niin, huutanut niin ja laulanut niin kuin nyt. Aikaa ei ollut, eikä kelloa edes tajunnut katsoa. Lopun kruunasi viimeisenä, oikeutetusti, vedetty Hyökyaalto. Ei tällaisen vedon jälkeen voinut lähteä heti takaisin majapaikkaan, vaan olihan sitä vielä käytävä "kylillä".

Seuraavana aamuna fiilis oli vieläkin niin korkealla, että oli vaikea orientoitua toiseen keikkaan ja matkustamiseen. Perjantai-illan Tuiskun veto oli niin mannaa, että sen olisi halunnut jäädä viimeiseksi tälle vuodelle. Olin kuitenkin tullut ostaneeksi Tähkän keikalle ennakkolipun, sillä kyllähän herra olisi nähtävä, kun ihan ”nurkan taakse” saapui esiintymään. Ei muuta kuin nokka kohti lumen täyttämään Seinäjokea märästä Helsingin marraskuusta.

Klubikeikka on jo lähtökohdaltaan ihan erilainen kuin konserttisali tai vastaavan keikkapaikan konsertti. En edes muista milloin viimeksi olen eturivin artistia käynyt katsomassa klubilla, keikkapäiväkirjasta lunttaamalla voin sanoa sen olleen 2012 joulukuussa. Edellisiltaisen keikan vahvat tunnelmat vielä ajatuksissa, ahdas keikkapaikka, kännisiä ihmisiä tunkemassa eteen hinnalla millä hyvänsä ja vieressä olevan naisen vaarallisen oloisesti heiluva Laurin linnunpönttö eivät olleet omiaan nostamaan tunnelmaa mielessäni, vaikka Laurin kanssa katseemme pariin otteeseen kohtasivatkin. Viimeistään yhdistelmä Pitkät pellot – Juomaripoika sai tämän mimmin mukaan menoon. Sen verran paljon olen Laurin keikoilla käynyt, etten voi sanoa tämän olleen paras ilta Laurillekaan, vaikka valotelineellä kieppuikin. Tähkä on niin kokenut kettu artistina, että saa yleisön mukaansa, vaikka väkisin. Niin tälläkin kertaa. Vaikkei tämä keikka nyt ylläkään TOP 10:een keikkakokemusteni joukossa, edes Laurin keikoissa, olen silti onnellinen, että pääsin tuon keikan kokemaan. Tähkä saa minulla aina hymyn huulille ja mielellänihän minä mieken keikkakuntoa käyn seuraamassa, kun tutussa menossa on turvallista poistaa arjen taakat.

Keikkakokemusteni TOP kolmosessa tapahtui viime viikonlopun jäljiltä muutosta. Tuisku kiilasi Cheekin Ratinan stadionilla tehdyn paluukeikan ohi heittämällä perjantaina Kultsalla. Kärjessä on yhä Cheekin Olympiastadionin veto. Sitä ei hevillä paikaltansa voi saada. Toisaalta talvella odottaa kolme rap-kuninkaan jäähallivetoa ja suunnitelmissa on Provinssirockin 2016 perjantai, jolloin TOP kolmoseni tyypit heittävät pedon ja sokan irti ”naapurissa”.

Kaiken kokemani jälkeen voin sanoa, että keikalla on väliä. Sillä on voimaannuttava vaikutus, ja se innostaa. Mahtavaksi koettu keikka ei anna vain energiaa ja hyvää mieltä jaksaa arjen haasteet. Se antaa parhaimmillaan muistoja, jotka eivät lähde koskaan pois. Kun näitä keikkakokemuksia muistelee, kokee hyvän olon useasti. Silloin konsertti on ollut enemmän kuin lipunhinnan arvoinen. Se antaa vielä hyvää vuosien jälkeenkin. 

Ajattelin tänään kirjoittavani koulukiusaamisesta, tuli isompi väkivalta väliin. Pariisissa tapahtui jotain, mitä ei edes osaisi kuvitella tapahtuvan. Tapahtuma koskettaa täällä perä-Pohjolassakin, koska kuulumme samaan maanosaan, Eurooppaan. Vielä kun Euroopan Unionin alueella aatemaailma on sama, niin iskut koetaan tulleen hyvin lähelle. Tämä läheisyys on myös herättämässä kysymystä voiko tällaiset iskut tapahtua Suomessa.

Minulle, tapahtumissa työskennelleenä ja konserttikuluttajana, tieto Pariisin iskuista oli järkytys. Olen kokenut oloni turvalliseksi konserteissa ja isommissa massatapahtumissa. Nyt terroristit olivat iskeneet paikkaan, jossa ihminen unohtaa arjen harmauden ja haasteet, jossa voi voimaantua henkisesti. Nyt tilalle tulivat kauhu ja suru. Miten raskaasti aseistautuneet henkilöt ylipäätään pääsivät edes sisään?!?

Järkytyksen jälkeen ensimmäisenä tunteena tällaisessa tilanteessa on pelko. Pelko siitä, että voiko enää käydä konserteissa, matkustaa. Kuitenkaan pelolle ei saa antaa tilaa, sillä silloin terrorismin edustajat ovat voittaneet. Tapahtumat ja konsertit on rakennettava vieläkin turvallisimmiksi. On voitava luottaa, että tämän kaltaiset tilanteet jäävät murto-osaan kaikista konserttikokemuksista. On lähdettävä liikkeelle, annettava arjen tulla ja käydä konserteissa. Jokainen konsertissa käynti on vastalause terroristeille, pelolle, jota he yrittävät saada aikaan.

Nyt on aika ajatella heitä, jotka menettivät henkensä Pariisin iskuissa. Heitä, jotka menettivät rakkaansa. Heidän muistonsa, elämänsä takia tänään kannan Ranskan lipun värejä päälläni: Punaista, valkoista ja sinistä. Kaiken järkytyksen, pelon ja surun keskelle haluan muistuttaa näiden värien merkityksestä. Punainen ei ole vain veren ja vaaran väri, vaan se on ensisijaisesti elämänhalun, uuden elämän ja rakkauden väri. Valkoinen kuvastaa puhtautta, toivoa ja oikeudenmukaisuutta. Sininen on sisäisen olemuksemme, henkisyyden väri, joka rauhoittaa. Tummansininen auttaa päästämään irti peloista, näyttää, että varjon ympärillä on valoa.* Kaiken pahan keskellä on siis toivoa uudesta elämästä, valosta varjon keskellä. Ainakin pariisilaiset ja ihmiset sosiaalisessa mediassa ovat osoittaneet kohtaamilleen ihmisille rakkautta sen eri muodoin. Lauri Tähkä usein konserteissaan muistuttaa yleisöään ja kuulijoitaan: ”Rakastakaa enemmän kuin vihaatte.” Mielestäni tuo ajatus on tänään hyvä muistaa.

* Värien merkityksestä Marika Borg: Värit ovat voimaa. https://www.namaste.fi/fi/inspiroidu/artikkelit/varit-ovat-voimaa, viitattu 14.11.2015.

Tässäpä Halloweenia edeltävänä pikkulauantaina pikkujoulukautta odotellessa vähän erilaisempi näkemys markkinoinnin alkeisiin.

Varokaahan käyttämästä harhaanjohtavaa mainontaa. ;)

Markkinoinnin alkeet

Markkinointia naisen näkökulmasta

Olet bileissä. Näet siellä aivan jumalaisen ihanan nuoren miehen. Menet hänen luokseen ja sanot: ”Olen aika hyvä sängyssä!” Tämä on suoramarkkinointia.

Olet bileissä. Näet siellä aivan jumalaisen ihanan nuoren miehen. Menet hänen luokseen ja pyydät puhelinnumeroaan. Seuraavana päivänä soitat hänelle ja sanot: ”Olen aika hyvä sängyssä!” Tämä on puhelinmarkkinointia.

Olet bileissä. Näet siellä aivan jumalaisen ihanan nuoren miehen. Ystäväsi menee hänen luokseen ja sanoo: ”Tuo tuolla takana on aika hyvä sängyssä.” Tämä on mainontaa.

Olet bileissä. Näet siellä aivan jumalaisen ihanan nuoren miehen. Menet hänen luokseen ja virkistät hänen muistiaan: ”Muistatko vielä, kun oltiin kaksi viikkoa sitten treffeillä? Muistatko, että olen aika hyvä sängyssä?” Tämä on olemassa olevan asiakassuhteen hallintaa ja ylläpitoa.

Olet bileissä. Näet siellä aivan jumalaisen ihanan nuoren miehen. Menet hänen luokseen ja sanot: ”Olen aika hyvä sängyssä!” Sitten riisut puserosi ja näytät hänelle rintasi. Tämä on tavaramarkkinointia.

Olet bileissä. Näet siellä aivan jumalaisen ihanan nuoren miehen. Menet hänen luokseen ja kehut hänen tyylitajuaan ja todella hyvän tuoksuista partavettään. Sitten kaadat hänelle lasin viiniä, sytytät tupakan ja sanot hänelle: ”Olen aika hyvä sängyssä!” Tämä on suhdetoimintaa.

Markkinointia miehen näkökulmasta

Olet bileissä. Näet siellä aivan jumalaisen ihanan nuoren naisen. Menet hänen luokseen sanot hänelle: ”Olen aika hyvä sängyssä, ja sitä paitsi jaksan koko yön yhteen menoon!” Tämä on harhaanjohtavaa mainontaa, joka on lailla kiellettyä.

Tätä syksyä voi luonnehtia ympyröiden sulkeutumisen ajaksi: Elonkerjuu jäi ennalta määrittämättömän pitkälle keikkatauolle sitten edellisen samankaltaisen tauon, jolloin yhtye jäsentyi nykyiseen muotoonsa. Cheek on palannut takaisin rytinällä Cheekendin ja vuoden keikkatauon jälkeen aloittaen kolmivuotisen ajanjakson "saagansa finaaliin saattamiseksi". Itselläni tuli päätökseen tällä erää puolitoista vuotta kestänyt festivaalitiedotuksen ja -markkinoinnin parissa työskentely, mikä oli unelmieni, tavoitteideni ja päämäärieni saavutus. Tälle paikalle pääsemiseen olin tehnyt töitä viimeiset vuodet, vuosikymmenen. Kuten elämää on vokalistin vaihtumisen tai stadionviikonlopun jälkeen, on elämää päämäärän saavuttamisen ja sen ylittämisen jälkeen.

Kuten artistit keikkatauoilla, myös minä valmistaudun tuleviin haasteisiin. Nyt on taas aika tehdä kaikkeni sen eteen, että tulevaisuudessa saavutan sen, mitä haluan ja, että pääsen näyttämään kykyni. Olenkin aloittanut oman projektin, joka nostaa käyttööni henkilöbrandayksen ja branditutkimuksen taitoni laaja-alaisesta osaamisrepertuaaristani. Samalla etsin uutta paikkaa tai uusia paikkoja tarjoamalla vaikeissa ja haasteisissa paikoissa puristetun timantin jonkun tai jonkin tahon käyttöön. Seuraava työyhteisö saa minusta vieläkin paremman työntekijän kuin mitä olin aloittaessani Loud N’ Livessa keväällä 2014.

Tällaisen välivaiheen alussa tulee mietittyä, mitä on jäänyt käteen, mitä oppeja saanut, mitä vielä voi kokemastaan oppia. Olen tällä hetkellä voittavan kierteen muutoksen tasolla, pienessä uurteessa. Tarkemmin sanottuna olen jossain irtipäästämisen kehän ja kvanttihypyn, tai nykykielellä kvanttiloikan, vaiheen välimaastossa, nolla-alueella. (Andersson, Cristina: Voittava kierre – Oppimistaidot ja valmistautuminen huipputuloksiin. WSOYpro 2008: 102–105). Tänään voin tehdä sen eteen kaikkeni, että muokkaannun vieläkin paremmaksi ja laadukkaammaksi, niin ihmisenä kuin työntekijänä. Tässä hetkessä on aika valmistautua tuleviin koitoksiin, siirtymiseen seuraavalle taidon tasolle, siksi yhtenä syynä on ollut aloittaa branditutkimusprojekti.

Tällainen osaamisen kartoitus- ja uusien haasteiden etsimisvaihe ei ole minulle uutta. Monta kertaa aiemmin on tielleni tullut mutkia ja katkenneita teitä. Aina sitä olen mennyt läpi vaikka rämeikön, jotta matka kohti päämääriä ja tavoitteiksi muuttuneita unelmia on voinut jatkua. En ole luovuttanut, vaikka välillä tilanne on näyttänyt heikolta ja tuntunut tuskaiselta. Lattialla on tullut itkettyä ja huudettua sydän verta vuotaen. Aina olen kuitenkin ylös noussut, musiikista ja luonnosta voimaa ammentaneena. Paljosta olen luopunut, mutta paljon olen myös saanut. Esimerkiksi ensimmäinen tutkintoon johtanut koulutuspaikka Turun AMK:n Taideakatemiassa ei tullut helpolla. Tosin ilman tähän johtaneita polkuja en olisi päässyt kokemaan esimerkiksi opistovuosia ja Jääkiekon MM-kisoja vapaaehtoisena. Tällä hetkellä on jo takana filosofian maisterin ja yrittäjän ammattitutkinnot, hienot työajat Maaseutuvirastossa, Suomen Kulttuurirahastossa ja Loud N’ Live Promotionsilla.

Kaikesta huolimatta päivääkään en vaihtaisi pois. Vaikka vielä on tavoitteita ja päämääriä saavuttamatta, niin juuri nyt olen onnellinen. Unelmia on täyttynyt, ja päämääriin olen kulkenut. Nyt on aika etsiä uusia tuulia, haastaa itseänsä parempaan, antaa entistä enemmän. Pian on taas aika tuulettaa. Siihen asti elän tässä hetkessä katse kohti tulevaa.

Mark Twainin ajatuksen kera toivon, että tartut unelmiisi, etsit oman polkusi.

”Kahdenkymmenen vuoden päästä harmittelet enemmän asioita, joita jätit tekemättä kuin niitä, joissa epäonnistuit. Joten irrota köydet ja purjehdi ulos turvallisesta satamasta. Etsi. Unelmoi. Löydä.”

* Otsikon nimi on säe Lauri Tähkän Puolikas-kappaleesta. Sanat Saara Törmä.

Minun noin puolentoista vuoden pituiseksi osoittautunut rupeama festivaalimarkkinoinnissa ja -tiedotuksessa päättyi nyt syyskuun alussa. Tapahtumatuotannossa työskentelemistä lähdinkin tavoittelemaan vuonna 2004, kun tuoreena mediatuotannon suuntautumisvaihtoehdon opiskelijana päätin keskittää opintoni tapahtumatuotannon ja henkilöbrandayksen näkökulmiin. Niin tähän aikaan kuin viimeiseen puoleentoista vuoteen mahtuu niin hyviä kuin huonoja hetkiä sekä onnistumisia ja niitä kehittämisen paikkoja.

Peräänkuulutan työhauissani kehittymisen ja kehittämisen mahdollisuuksia. Uskonkin elinikäiseen oppimiseen. Jos ei yritä, ei voi onnistuakaan ja oppia uutta. Tänään on aika pohtia, mitä olen vuosien saatossa oppinut ja missä kehittynyt sekä mitä huomioita tehnyt viestintätyön toteuttamisessa.

Vaikka markkinoinnin opintoja takana minulla olikin, niin viestintätieteilijänä, en kokenut markkinoinnin olleen vahvin alani. Silti juuri kehittymisen nälässä halusin kokeilla uppoanko suonsilmään, kun tartuin markkinointihommiin Loud N’ Live Promotionsilla keväällä 2014. Aluksi se taisi näyttää, ja rehellisyyden nimissä sanottava tuntuikin, ettei työstäni mitään tule. Periksi antamattomalla sisulla, mikä minua on puskenut eteenpäin koko elämäni, jatkoin vaikeiden hetkien läpi. Lopulta puolen vuoden työsuhde muuttui puolentoista vuoden mittaiseksi. Tuona aikana ymmärsin markkinoinnin ja myynnin välisen yhteyden sekä markkinoinnin ajoituksen tärkeyden selkeämmin kuin mistään oppikirjasta ikinä. Tähän maailmaan minut veikin pääpromoottori Kalle Keskinen, jonka kanssa kiinteästi toimiessani opin rakastamaan markkinointia ja markkinoinnin suunnittelua.

Jos ei festivaalien tunnelmaa ja työtä itse tapahtumissa oteta huomioon, niin parhainta antia Loud-aikana on ollut juuri markkinointi- ja tiedotustyöt tärkeimmän työtoverin ja esimiehen kanssa. Kun yhteistyö alais-esimies-suhteessa on onnistunut, niin työkin sujuu moitteetta.

Paljon puhutaan työntekijä- ja alaistaidoista, mutta yhtä tärkeätä on myös esimiestaidot. Itse huomasin tämän ollessani harjoittelijoiden esimiehenä. Pitää miettiä tarkkaan, miten kehittämiskohteista mainitsee ja milloin. Varsinkin kun viestittelee pelkän sähköpostin varassa, eikä tunne toista niin hyvin. Itse uskon avoimuuteen ja lähestyttävyyteen. Toivon, että graafikko-, koodari- ja markkinointiharjoittelijat ovat voineet kertoa minulle ongelmista avoimesti ja rehellisesti. Olen ainakin tarttunut tietooni saamiini ongelmiin, jotta ne on voitu selvittää. Olen omalta osaltani huomannut, että lähden tarmolla hakemaan parannuksia ja kulkemaan kehittävää polkua kohden, kun saan tietää, missä olen onnistunut. Jos alainen ei tiedä, mikä hänen tekemisessään koetaan hyväksi, ei hän voin kehittyä ja vahvistaa sitä suuntaa työnteossaan. Jos moitetta halutaan sanoa, on mietittävä tarkkaan, miten sen ilmaisee. Vaikkei esimiehen ja alaisen tarvitsekaan olla bestiksiä, olisi hyvä esimiehen edes vähän tietää, mitä alaisen elämässä tapahtuu. Vaikeimmat tilanteet henkilökohtaisessa elämässä eivät voi olla vaikuttamatta työhön ja tapaan ottaa vastaan asioita, vaikka kuinka yrittäisikin keskittyä työntekoon.

Viimeisen puolentoista vuoden ajan Kalle Keskinen oli tärkein työtoverini, mutta ensisijaisesti esimieheni. Tärkeintä oli, että työt etenivät ajan ja kellon juostessa eteenpäin. Siitä piti kumpikin vuorollaan huolen. Kiivas työtahti ja tiukka tapa tehdä töitä eivät olleet ehkä se otollisin maaperä allekirjoittaneen, perfektionistisuuteen taipuvan opetella armollisuutta itseään kohtaan. Tietyissä tilanteissa se on onnistunut, toisissa taas ei.  

Aloin ansioluetteloani uusiessa pohtimaan yleisesti niitä työtehtäviä, mitä olen työurallani saanut tehdä, mitä kaikkea esimerkiksi viestinnän työssä on huomioitava. Esimerkiksi on tärkeää, että valittu viestintätyyli säilyy sosiaalisen median kanavissa, jotta seuraajien on helpompi mieltää brandikuva. Samanlainen viestintätyyli tuo myös jatkuvuutta. Viestintätyylin lisäksi on hyvä säilyttää myös valittu visuaalinen ilme, juurikin vahvistamaan brandikuvaa. Tämän vuoksi onkin tärkeää, ettei visuaalisia kuvia tee ihan kuka tahansa. Näiden seikkojen vuoksi on hyvä markkinointisuunnitelman lisäksi olla olemassa viestintäsuunnitelma, jos syystä tai toisesta päivitysvastuussa oleva henkilö ei voikaan päivittää. Viestintäsuunnitelman avulla organisaatiolla olisi tiedossa mitä milloinkin tiedotettaisiin ja minkä kanavan kautta. Sama teksti tiedotteena ja Facebook-päivityksenä ei pääsääntöisesti toimi. Kanavan ominaisuudet on huomioitava.  Samoin esimerkiksi graafinen suunnittelija tietää, mitä kuvia häneltä kaivataan ja milloin vahvistamaan sanallista viestintää.

Tiedotussuunnitelman avulla puolestaan myös muilla toimijoilla, joiden työtä tiedottaminen koskee, on mahdollista vaikuttaa tiedotteen sisältöön, kun tiedetään ennalta mitä ja milloin tiedotetaan. Lisäksi tällöin sosiaalisen median palveluiden päivittäjien ja tiedotuksen yhteistyö vahvistuu. Tämä puolestaan tuo esille ulkoisen viestinnän onnistumisen yhden tärkeimmistä seikoista: sisäisen viestinnän. Mitä paremmin tiedotuspuoli tietää, mitä organisaatiossa tapahtuu, sen paremmin sieltä osataan reagoida, mitä kannattaa tiedottaa ja milloin. Kun taas päivittäjätietävät milloin tiedotteita on tulossa, he voivat rytmittää ne omaan virtaansa.

On myös hyvä muistaa, että hyvällä tiedotteella ei ole sattumalta tietynlaista rakennetta. Median uutiskriteereiden kannalta on lisäksi hyvä miettiä mihin järjestykseen tiedotteen asiat laitetaan – hyvä ja nostettava asia ensin, häivytettävä, mutta ilmoitettava asia sekä vähemmän tärkeä lopuksi.

Viimeinen puolitoista vuotta teki minusta nopean tiedotteen tekijän. Kun on useampi samantyyppinen tiedotettava asia, pysyy tekstin rakennekin suhteellisen paljon samanlaisena. Vielä kun pystyisin ratkaisemaan yhtälön: kiire ja väsyneisyys yhdistettynä kirjoitusvirheiden ja asiatarkistuksen tarkkuuteen.

Minulle tapahtumatuotannossa työskenteleminen on ollut ilma, jota hengitän. Festivaalien ja tapahtumien rytmi on ollut osa elämääni puolitoista vuotta. Toivon, että voin vielä joku päivä tehdä vastaavanlaisia töitä. Olen elänyt musiikkibisneksen seuraamisen kanssa jo niin pitkään – aina vuoden 2010 seminaarityöstä, ettei minusta ole enää perusfaniksi/musiikinkuluttajaksi. Tämän takia olen aloittanut oman projektin. Siitä sitten enemmän myöhemmin.

Tärkeintä minulle tässä vaiheessa on löytää työ, jossa voin toteuttaa kirjallista osaamistani. Tekstien tuottamisesta nautin ja sitä teen suurella palolla. Kunpa pääsisin vielä toteuttamaan markkinointisuunnitelmia yhtä ammattilaisen kanssa, mitä Loud N’ Livella sain. Haluan päästä kehittämään jonkun organisaation markkinointia ja viestintää, sillä nyt haluan näyttää mihin minusta oikeasti on tällä alalla.