Alun ajatuksesta tavoitteisiin

Kirjoituksen alussa on aina tyhjä paperi, tyhjä tiedosto, tyhjä blogisivu. Ajatuksia pyörii päässä kuin suunnitelmia ja toiveita käänteistä uuden elämänvaiheen alussa tai uutena vuotena. Vaikka sitä koko ajan näkeekin, että tekstiä syntyy, välillä on ajatuksia selvennettävä ja tekstiä muokattava. Teksti syntyy sykleittäin. Ihmiselämässäkin on kuulemma syklejä, seitsemän vuoden periodeja. Tekstiä puolestaan jaksottavat kappaleet, joiden välinen yhteys ratkaisee mihin suuntaan teksti etenee. Vaikka ajatuksia olisikin, lopputuloksen näkee vasta, kun viimeinen piste on kirjoitettuna.

Syy, miksi aloin ajatella elämääni tekstinä, sen muodostumista ja jaksoisuutta, oli tyhjä keikkakalenteri. Minulla ei ollut tiedossa yhtään keikkaa, mihin osallistua. Olen vuoden 2007 lopusta kiertänyt tiiviisti konserteissa. Juuri tuolloin on ollut alkamassa uusi vaihe, ja siis edellinen seitsemän vuoden sykli, elämässäni. Olin kuluvalle vuodelle hankkinut kaksi konserttilippua – toisen Elonkerjuun ja toisen Cheekin konserttiin. Toinen oli tekemässä paluuta, ja toinen lopettelemassa artistiuraansa. Kumpaankaan en päässyt osallistumaan. Koska Cheekin konserttiin olevaa lippua en saanut kaupaksi, tein päätöksen, etten tänä vuonna enää osallistu yhdellekään keikalle. Kaikkien takaiskujen jälkeen keikoille meneminenkin tuntui turhalta.

Olen aina ajatellut elämääni niinä vaiheina, jotka kuvaavat kyseistä elämäntilannettani. Takaiskujen aika sekä uusi opiskelukausi menevät tällä hetkellä ironisen draamallisesti sekaisin. Jos ajattelee elämää seitsemän vuoden jaksoina, niin tämä nykyinen elämänvaiheeni alkoi nelisen vuotta sitten, jolloin aloitin työt festivaalimarkkinoinnissa. Tämän syklin aikana olen pystynyt toteuttamaan markkinointia ja viestintää 19 tapahtumaan yhtäaikaisesti ja seuraavanakin kesänä viiteentoista festivaaliin – samaan aikaan toimitusjohtajan liiketoimintakiellon ollessa voimassa, selvinnyt täysin odottamattomista tilanteista, aloittanut elämäni uudestaan opiskelujen kautta sekä etsinyt jälleen itselleni uuden kodin. Viime syksynä sivutoimisena aloittamiini YAMK-opintoihin olen etsinyt opinnäytetyön kohdetta. Jokainen viikkojen, ja jopa kuukausien, neuvottelu on ajautunut syystä ja toisesta lopulta karille. Teoriakirjatkin odottavat kestokasseissa lukijaansa. Jokainen niistä pääsee kyllä tutkittavaksekseni tämän kesän aikana. Ja mitäänhän en vielä ole menettänyt, päinvastoin. Paikkaa, johon voin toteuttaa opinnäytetyöni, etsin niin kauan kuin yhteispeli tulevan tahon kanssa löytyy. Kun on elämää, on toivoa.

Jos elämää ajattelee seitsemän vuoden sykleinä, nykyistä kautta on jäljellä vielä kolme vuotta. Eli suurimman osan olen jo läpikäynyt. Ei siis taida olla luovuttamisen paikka. Jos voin toteuttaa tämän vuoden aikana opinnäytetyöni, niin ensi vuoden kuviot ovat osaltani täysin auki. Jos taas opinnäytetyön kohtaloa ei ajattele, niin tulevan syksyn jälkeen opinnot ovat kohdaltani ohi tämän vuoden lopussa. Pahin näyttää olevan ohi, tämän kirjoitettuani koputan toki kolmesti puuta. Näiden seikkojen tajuaminen uudessa kodissani on saanut minut tuntemaan, että olisin jo uudessa elämäntilanteessa.

Minulla on viime kuukaudet ollut mottona ”Kaikesta selviää – sisulla ja sydämellä.” Tuo ei enää kuvaa minua ja elämääni. Mottoni tulee kuvata kaiken jälkeen muuttunutta minuuttani, joka vaikuttaa siihen, millainen olen, ja siten henkilöbrändiini. Mottoni tulee olla yhtä raikas kuin olemukseni kaiken uuden edessä. Aluksi tätä uutta mottoani miettiessäni oli vain ajatus uudesta motosta. Erilaisia sanayhdistelmiä käännellen päädyin kolmiosaiseen muotoon. Mottonani tässä tilanteessa mukanani matkaa ”Sydämestä, hyvää tuottaen, tavoitteisiin.”  Se kuvaa minua ja toimintatapaani sekä on luonteeni kaltaisesti myönteinen.

Kun pohdiskelin uutta mottoani, oli hetki, jolloin Provinssista kantautuivat ääninä Lauri Tähkän keikka, ja herran uusi biisi Mä en pelkää oli päässyt juuri yleisön kuultavaksi. Keväällä minua ei ollut liikuttanut somet täyttäneet keikkakuvat. Mutta kun olin kokenut maagisen iltapäivän kuunnellen yhä uudestaan ja uudestaan Tähkän uusinta kappaletta ja heti perään Törnävänsaarelta kuuluneita sulosäveleitä sekä nähdessäni myöhemmin kuvat kyseisen artistin kesäkeikoilta saivat nämä seikat minut kaipaamaan konsertteihin, haluamaan kokea musiikin elävänä edessäni.  

Opinnoissani odottavat vielä asiantuntijuus-luennot ja asiakkuudet digimaailmassa, keikkailu jatkuu jossain vaiheessa tauon jälkeen uudella sykkeellä ja uusi työelämä on sekin uskoakseni tulossa. Parasta elämänkulussa, jossa kaikki ei suju sulavasti, on päästä kokemaan sellaista, jota muuten ei pääsisi elämään. Vaikka sairas lapsi matkalla ei ole mitenkään mukava kokemus, niin tällaisessakin hetkessä olen saanut tänä kesänä toimia. Todennäköisemmin kyseinen tilanne ei olisi muutoin toteutunut tai tule tulevaisuudessa tapahtumaan osallani. Koska en ole keikkaillut, olen päässyt viettämään erilaista elämänmenoa. Kaikki kokemukset sisältävätkin lopulta vähintään hopeareunukset, jokainen hetki on arvokas. Siispä: Sydämestä, hyvää tuottaen, tavoitteisiin.