Auringon säätelemästä paikallisajasta ja valon elämänrytmistä kiireen sävyttämään kelloriippuvaisuuden aikaan
Taas on kellojen ajan siirtämisen hetki – kesää kohti muuten. Kellosta on tullut tärkeä nykyisen elämänrytmin säätäjä, määrittelijä ja näyttäjä. Kellon mukaan mennään töihin, kouluun, harrastuksiin ja avataan videoyhteys. Kellonaika määrittelee myös mikä vuorokaudenaika on. Aikavyöhykkeisiin jakokin tuntuu olleen ”aina”, vaikka oikeasti se on vain parin vuosisadan takainen päätös. Aikakäsitys on siis muuttunut kelloriippuvaiseksi noin parisataa vuotta sitten. Tätä ennen agraariyhteiskunnassa elämänrytmiä säätelivät työtehtävät ja valon määrä. Tällaisesta syklisestä eli vuodenkiertoon perustuvasta aikaajattelusta siirryttiin aikataulujen ja kellojen ohjaamaan aikakäsitykseen 1800-luvun kuluessa kaupungistumisen ja teollistumisen sekä ajan yhtenäistämisen myötä. Lisäksi matkustaminen toi mukanaan kiireen ja odotuksen tunteet, jotka uudella tavalla tiedollistivat ihmiset ajankulusta ja sen merkityksestä. Kiire esimerkiksi loi pelkoa myöhästymisestä. Tehtaan aika alkoi sanella päivärytmiä työhön ja vapaa-aikaan. Aikataulut taas kotiutuivat osaksi ihmisten elämää silloisten uusien matkustustapojen, junan ja höyrylaivojen, myötä. Tarkkoja aikatauluja alettiin noudattaa niin kouluissa kuin virka-ajan tultua postikonttoreissa. Senaatti nimittäin määräsi postien tulo- ja lähtöajat.
Käytännössä aikataulujen ohjaama aikakäsitys näkyi aikalaisten elämässä melko konkreettisesti: Esimerkiksi kustavilaisen Janssonin perheen elämään kello kuului vahvasti 1800-luvun loppupuolella, koska perheen isä Simon Jansson toimi talonpoikaislaivurina. Tällöin hänen elämässään tuli luonnolliseksi kuvailla pojilleen kirjeissä matkoistaan hyvinkin tarkasti. Aikakaudelle tyypilliseen tapaan tarkka tieto kellonajasta mainittiin myös informoitaessa tärkeästä tapahtumasta, kuten tutun kuolemasta. Konkreettisesti uusi aikakäsitys näkyi Janssonien kotona seinäkellon ja kahden taskukellon kautta. Alkuun kullakin paikkakunnalla oli oma kellonaika eli paikallisaika. Se otettiin auringon kierrosta, eli paikallinen raatihuoneen tai kirkon kello oli 12, kun aurinko paistoi paikkakunnalla suoraan etelästä.
Ajan yhtenäistäminen oli toinen aikakäsitykseen vaikuttava muutos 1800-luvulla. Yhtenäistäminen tapahtui liikenteen kasvun, rautatien ja lennättimen seurauksina. Suomen ensimmäinen rautatie Helsinki-Hämeenlinna välille otettiin käyttöön 1862, jonka jälkeen rautateiden virallisena aikana käytettiin Helsingin paikallisaikaa. Näin linja-autojen tuli linkittää omat vuoronsa junien aikatauluihin. Kun sitten liikenne vilkastui, aika piti yhtenäistää paikallisista Helsingin ajaksi. Näin vältyttiin sekaannuksilta siitä, mitä aikaa kulloinkin tarkoitettiin, eikä junia päätynyt väärään aikaan kohdakkain Lopullinen ajan yhtenäistäminen tapahtui, kun maamme siirtyi käyttämään Itä-Euroopan vyöhykeaikaa vuonna 1921. Päätös nykyisestä aikavyöhykejärjestelmästä oli tehty kuitenkin jo vuonna 1884, jolloin Suomi oli vielä osa Venäjää.
Erilaiset ajan merkitykset toimivat kuitenkin pitkään rinta rinnan. Maaseudulla saatettiin vielä 1900-luvun alussa toimia syklisesti auringon tarjoaman valon mukaan, kun taas tehdaskaupungeissa toimittiin lineaarisen aikakäsityksen mukaan ja aikatauluriippuvaisesti. Siinä, missä Kustavissa sääolot vaikuttivat laivamatkustamiseen ennemmin kuin kello, niin Tuusulassa juna-aikataulujen puitteissa liikuttiin pääkaupungissa töissä ja teatterissa.
Nykyään aikatauluriippuvaista elämänmenoa ei kyseenalaisteta, mutta on puhuttu kesä- tai talviajasta luopumisesta (esimerkiksi Turun Sanomat 2019). Todennäköisemmin yhden kausiajan loppuminen ei vaikuta aikakäsityksen muutokseen, kuten tapahtui 1800-luvulla aikataulujen ja yhtenäisajan käyttöönottamisen myötä. Aikavyöhykkeen, mistä myös on ollut puhetta (esimerkiksi Yle 2019), vaihtamisella taas voisi olla mentaalinen muutos vaikkapa identiteettiin ja valtion asemointiin suhteessa muihin valtioihin. Jos vaikkapa Suomi siirtyisi Ruotsin kanssa samaan aikavyöhykkeeseen, voidaan tämä tulkita maan asemoinnin muutoksena. Aikavyöhykkeitä laadittaessa Suomi oli osa itäistä naapuria, nykyään taas kuuluu Euroopan Unioniin ja Skandinaviaan.
Ajan muutos ja aikakäsityksen vaihtuminen vaikuttivat aikanaan 1800-luvulla moneen muuhunkin seikkaan kuin vain ihmisten arjen toimintamalleihin ja tunnetiloihin. Näillä muuttuneilla ajan käsitteillä oli osaltaan seurausta maallistumiskehitykseen ja sen aiheuttamiin ajatustapojen muutoksiin. Näitä käsittelen seuraavassa blogikirjoituksessani myöhemmin kevään aikana.
Tekstissä käytetyt lähteet
Ahonen, Hannamari: Kellojen siirtely päättyy vuonna 2021. https://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/456432/Kellojen+siirtely+paattyy+vuonna+2021. Uutisartikkeli.Turun Sanomat 2019. julkaistu 26. maaliskuuta 2019, päivitetty 26. maaliskuuta 2019, viitattu 27. maaliskuuta 2021.
Keravuori, Kirsi: ”Rakkat poikaiset!” Simon ja Wilhelmina Janssonin perhekirjeet egodokumentteina (1858–1887). Väitöskirja. Turun yliopisto 2015.
Konttinen, Riitta: Onnellista asua maalla. Tuusulanjärven taiteilijayhteisö. 3. painos. Kustannusosakeyhtiö Siltala 2013.
Ollila, Anne: Maallistuva aika – aikakäsitys 1800-luvun lopussa. Teoksessa: Salmi, Hannu (toim.): Menneen ja tulevan välillä. 1800-luvun kulttuurihistorian lukukirja. Turun yliopisto 2011.
Tikkala, Hannu: Hallitus tarkensi kantaansa kesäaikajärjestelystä – ”Suomi ei sulje pois muun aikavyöhykkeen valintaa” https://yle.fi/uutiset/3-10625538. Uutisartikkeli. Yle 2019. julkaistu 1. helmikuuta 2019, viitattu 27. maaliskuuta 2021.