Energiaa ja elämyksiä eletyiltä keikoilta
Miten aika eteneekään nopeasti? Juurihan loppui ensimmäinen lukuvuosi muotoiluajattelun, palvelumuotoilun sekä strategisen muotoilun parissa. Ihan hetki sitten aloiteltiin kesänviettoa superlämpöisessä toukokuussa. Nyt on jo aika tiirailla kalenteria tulevan lukukauden ja seuraavan vuodenajan tarjoamia tapahtumia silmällä pitäen, vaikka äsken koin upeat juhlavuoden Vauhtiajot. Jotenkin tuntuu uskomattomalta miten siitäkin kokemuksesta on jo kolme viikkoa!
Minulle tapahtumiin osallistumiseen liittyy pitkälti sen annista nauttiminen ja arjen katkaisu, mutta asioita tarkkailee myös ammatillisesti. Varsinkin nyt, kun on taas opiskelemassa uutta. Sitä saa myös pääsääntöisesti hyviä muistoja ja tunne-elämyksiä, jotka auttavat jaksamaan arkista aherrusta.
Mutta mitä sitten oikeasti jäi mieleeni Vauhtiajoista kolmen viikon jälkeen ajatellen? Ainakin se, miten hienolta tuntui tanssia lämpimässä kesäsateessa Pete Parkkosen tarjoten musiikkiaan Pihalavalla, miten Kirkkokatu pullisteli muun muassa Juha Tapion, Kaija Koon ja Sannin konserttien aikana ihmismerestä, kuinka yleisö lauloi mukana Popedan ja Juha Tapion lyriikkoja, heilutteli käsiään rennon letkeästi Elastisen energiabuustauksen tahtiin ja kuinka pääsin pitkästä aikaa laulamaan Elonkerjuun keikalla Pitkät pellot sekä koin vihdoin Brädin keikan vuoteen jatkoilla. Silti kaksi hienointa kokemaani hetkeä olivat ehdottomasti JVG:n konsertin aikana päästä seuraamaan pienen tytön mahtavaa eläytymistä räppien tahtiin laulaen muiden mukana sekä maailmantähti Anastacian konsertti kokonaisuudessaan.
Tuo kolmen ja puolen oktaavin supertähti ei valloittanut vain hienolla lauluäänellään, karismallaan ja upealla lavashowllaan. Hän otti yleisön huomioon sellaisella tavalla, josta moni suomalainen artisti saisi ottaa mallia. Hän keskusteli aidosti yleisön kanssa: Kyseli jonkun nimeä ja paikkakuntaa, yhteisesti kuinka monella on ensimmäinen kerta hänen konsertissaan. Spiikit eivät olleet vain seuraavan kappaleen nimen kertomista, vaan puhumista aidosti yleisölle. Anastacia puhui niin reaaliajassa koettavien konserttien puolesta kuin vitsaili bändinsä jäsenen ruotsalaisesta taustasta, oltiinhan Suomessa. Hän myös mainitsi oman kansalaisuutensa kohdalla, ettei nykyinen ajanjakso ole suurinta huutoa amerikkalaisuudelle. Anastacian konsertin koettua jopa Kaija Koon keikka sai varjon päälleen.
Suomalaisiin uppoaa maanläheisyys, aitous, yhteys artistiin ja tunnelma lavalla. Pelkkä seuraavan kappaleen spiikkaus ja yleisön huutomyrskyyn saaminen ei ole riittävää ikimuistoisen keikkaelämyksen saamiseen. Vaikka visuaalisia elementtejä olisi kuinka, niin energianvaihtoon ja yleisön keikkahurmokseen pääsemiseen artistin tulee toteuttaa enemmän.
Festivaaleilla huomaa selkeämmin artistien tavat esiintyä ja olla yleisön kanssa. Siellä myös huomaa tasoerot näissä asioissa. Jos artistin pitää muistuttaa koko ajan yleisöä käsistä ylhäällä taputuksessa tai heilumassa, saada enemmän ääntä yleisön laulamiseen mukana, jokin ei esiintymisessä ole riittävää. Silloin on peiliin katsomisen paikka. Kun on nähnyt useasti saman artistin konsertit, myös maneerit saattavat alkaa pistää silmään. On hyvä, että on jotain juttuja, joista on muodostunut tavaramerkkejä, mutta toistuvat, kaavamaiset eleet alkavat häiritsemään. Siksikin jälkimmäiset kannattaa karsia pois.
Minulle käy toisinaan konserttien aikana niin, että jään ihastelemaan jonkun musiikki-intoilijan tavasta nauttia konsertista. Se liikehdintä ja musiikkiin antautuminen on niin maagista, että sitä vain katselee lumoutuneena unohtaen seurata lavan tapahtumia. Tällä kertaa jäin pienoisen JVG-fanin pauloihin viimeiseen tahtiin. Tuo kiharapää mustalla silmäkulmallaan ja pallohameessaan nosti lasten Peltorit korviltaan pois, kun JVG:n ensimmäisen kipaleen ensimmäiset tahdit kajahtivat Kirkkokadulle. Hänellä pysyi kädet ilmassa ilman käskyjä. Ne heiluivat siinä, missä koko tyttö, oletettavasti, isänsä olkapäillä. Biisien sanat olivat hallussa. Meno jatkui samana koko keikan ajan, vaikka välillä neitokainen siirtyikin, tulkintani mukaan, äitinsä syliin joksikin aikaa. Loppupuolella tuo innokas fani tanssi maassa keskellä ihmismassaa hulmuttaen helmaansa musiikin tahtiin. Oli jännä tunne huomata, että olin itse tanssahtelemassa hänen tarkkailun alla. Siinä sitten jonkin aikaa tanssittiin tiivis katsekontakti toisiimme säilyttäen pari aitaa välissämme. Itsekin saa musiikista enemmän, kun toinen on niin sydämellään mukana tunnelmoimassa.
En tiedä paljonko näitä elämyksiä ja muistoja tulee loppujen lopuksi muisteltua aktiivisesti jälkeenpäin, mutta kyllä juuri hetkessä koetulla musiikkielämyksellä on valtavampi voima kuin esimerkiksi soittolistalta kuullulta musiikilta. Minun ei tänä vuonna enää pitänyt mennä mihinkään konserttiin tai vastaavaan, mutta päästyäni kokemaan Vauhtiajot, aloin taas kaivata keikoille, kokea taas elävänsä energisenä ja nauttivansa siitä hetkestä lähes kaikin aistein. Se vapauttaa suuresti ja tarjoaa tunteen eläneensä kunnolla.