Ikkunasta katsomisesta ruudun tuijottamiseen

Tänä syksynä olen aloittanut kulttuurihistorian opinnot, joten aihepiiri tulkoon osaksi myös tätä blogia. Kulttuurihistorian aikakaudet -opintojaksolla tehtävänäni on ollut toteuttaa kommentoiva referaatti tieteellisestä alan artikkelista. Olen päätynyt vaihtoehdoista uuden ajan ja modernin Euroopan historioitsija Daniel Jütten Window Gazes and World Views: A Chapter in the Cultural History of Vision -artikkeliin. Nykyisenä ruudun tuijottamisen kulta-aikana käyn läpi nyt toisenlaisen ajanvietteen ruudusta katsomiseen ja sen historiaan Jütten artikkelin ja referaatin innoittamana.

Vuosisatojen ajan yksi yleisimmistä vapaa-ajan aktiviteeteista Euroopassa on ollut ikkunasta ulos katsominen. Jütten mukaan esimerkiksi Saksassa vielä 1950-luvulla ikkunasta tuijottaminen on ollut kuudenneksi yleisin vapaa-ajan harrastus. Tätä antiikin peruja olevaa ajanvietettä on saatettu harrastaa tunteja. Antiikin Kreikassa katsottiin ulos ikkunasta joka päivä. Itse asiassa kreikkalainen sana ópē ikkunalle merkitsee katsomista. Englannin sana window puolestaan tarkoittaa etymologisesti tuulen silmiä, pieniä venttiileitä tuulelle ja savulle. Alun perin ikkunoiden tarkoituksena olikin ilmanvaihto. Latinan sana prospectus, prospect, tarkoittaa ikkunan näkymää, näköalaa. Prospectuksella – hyvin valitulla ja näyttävällä näkymällä – on huviloiden omistajilla ollut mahdollisuus tehdä vaikutus vieraisiinsa. Esimerkiksi Rooman antiikissa huviloiden omistajat ovat asentaneet suuret ikkunat vierashuoneisiinsa, jotta vieraillaan on ollut mahdollisuus nauttia näkymästä. Roomalainen laki on oikeuttanut kodin omistajille kolmea nautintoa ikkunoistaan: päivänvalon eli lumen, ilman eli aër ja näkymän eli prospectus. Tämä laillisuus on koskenut kaikkia ihmisiä. Lumen on määritelty tuolloin taivaan näkemiseksi ikkunasta.

Varhaismodernissa Euroopassa prospectusta on pidetty enemmän mielihyvää tuottavana kuin käytännöllisenä tai tarpeellisena, joten sitä ei huomioitu niin kuin antiikin Roomassa. Tämän asenteen syntymiseen vaikuttivat kristilliset näkemykset. Katolisen kirkon mukaan ikkunasta katsominen on herättänyt syntisiä ajatuksia. Tuijottamista on assosioitukin ”silmän himoksi”. Tämän takia kristittyjen, erityisesti naisien, on pitänyt välttää ikkunoita ja houkutuksia. Kielteinen asenne naisten ikkunasta katsomiseen on Jütten mukaan peräisin vanhan testamentin teksteistä. Myöhäiskeskiajan Euroopassa taas on syntynyt kaupungistumisen myötä ajatus negatiivisesta näkymästä, joka tarkoittaa muiden mahdollisuutta nähdä ikkunasta sisälle, yksityiseen alueeseen.

Kaikesta huolimatta keskiajan ja varhaismodernissa Euroopassa ikkunasta katsominen on ollut hyvin suosittua. Jopa niin suuri tapa, että tuolloin on ollut käytössä erityisiä pöytiä ja käsien lepuuttajia ikkunalautaan nojaamiseen. Ikkuna on ollut noihin aikoihin ensisijainen paikka satunnaiseen vuorovaikutukseen ja yhteydenpitoon ulkopuolisen maailman kanssa. Ikkunan kautta ihminen on saanut mahdollisuuden tietää, mitä naapurustossa ja yleisemmin kaupungissa on tapahtunut.

Protestantismi on suhtautunut 1700–1800-luvuilla ikkunasta uloskatsomiseen positiivisemmin kuin katolilaisuus. Protestantit ovat pitäneet ikkunaa mahdollisuutena kokea Jumalan luomia rikkauksia ja siten uusia kiitollisuuksia elämässä. Ikkunasta tuijottamisen on silti tullut palvella mielenylennystä, eikä viihdyttävyyttä. Luther on puolestaan tarkoituksella muokannut tapaa katsoa ulos rukoilemalla avoimen ikkunan luona joka ilta. Lutherin näyttäytyminen ikkunaan on ollut aikoinaan symbolinen ja provokatiivinen ilmaus, jolla hän on osoittanut eroaan katolisen kirkon oppeihin.

Jane Austenia on pidetty hyvänä 1800-luvun jokapäiväisen elämän kuvaajana. Esimerkiksi Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjassa, Pride and Prejudice, pappi, herra Collins kertoo katsovansa talonsa ikkunasta joka päivä pihansa takana kulkevalle tielle, jossa nähdessään suojelijansa lady Catherine de Bourghin vaunut, on voinut käydä tätä tervehtimässä. Sense and Sensibility eli Järki ja tunteet -romaanissa talon perinyt uusi isäntä kysyy edesmenneen isännän tyttäreltä makuuhuoneen ikkunan näkymästä. Hänelle tulee yllättävänä tieto, että vieraat, edesmenneet asukkaat, ovat saaneet huoneen tallinäkymällä, eikä puutarhanäkymällä. Asuntojen ja talojen näkymällä onkin ollut merkitystä kautta historian. Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -romaanissa naispäähenkilö Elisabeth Bennet ihailee herra Darcyn suuren Pempertonin ikkunasta katsoen tilan puutarhaa ajatellen voisivan olla tämän talouden rouva ilman kosinnasta kieltäytymistään.

Jütten mukaan näyttäisi siltä, että modernina aikana me olemme tavoittaneet päätepisteen katsomisen historiassa. Nykyään uusiin asuntoihin rakennetaan isoja lasi-ikkunoita, silti ikkunasta katsellaan kuitenkin harvemmin kuin entisaikaan. Katselemme läpi ikkunan, mutta vain sekunteja, eikä tunteja. Nykyään tuijotamme tuntikausia joka päivä tietokoneidemme näytön ja muiden laitteiden ruutujen ikkunoita. Itse asiassa nykyisen ruudun katsomisen monet tutut termit juontavat juurensa vuosisatoja vanhasta ajanvietteestä ja sen näkymästä: Windows, window eli ikkuna, view eli näkymä, osoite siis address, näyttö tai ruutu eli screen, istunto eli session, firewall eli suojamuuri ja gateway siis yhdyskäytävä. Vaikka nykyinen virtuaalinen näkymä tarjoaa positiivisena niin vuorovaikutuksen kuin pääsyn ulkomaailmaan, kuten perinteinen ikkuna historiassa, on se tuonut elämään myös yksityiseen tilan pääsyn. Korona-ajan etäyhteydet ovatkin tuoneet esille myös tähän virtuaaliseen vuorovaikutukseen negatiivisen näkymän, kun esimerkiksi isät pelmahtivat opetuksen taustalle pelkissä kalsareissaan ja ihmisten pettämisetkin paljastuivat videoyhteyksien kautta.