Tunnelmallinen Turku – pitkämastoisia purjelaivoja, maksullista musiikki-ilottelua sekä iso ilotulitus

Aika ajoin pitkin vuotta minulle tulee kaipuu Turkuun. Asuin Turussa nelisen vuotta. Olisin varmasti sinne jäänyt, jos heti valmistuttuani kaupungista olisin töitä saanut. Elämä muutti suunnan, ja päädyin Pohjanmaalle. Muuton jälkeen olen nyt noin kymmenen vuoden ajan vähintään kerran vuodessa käynyt fiilistelemässä Turun ilmapiiriä. Pieniä muutoksia on aikojen saatossa tapahtunut, mutta kaupungin elämä jokirantoineen on pysynyt samantyylisenä.

Nyt minulle hyvän syyn päästä tarjosivat Tall Ships Races Music Festival ja varsinainen päätapahtuma Tall Ships Race Turku 2017. Päädyin viettämään aikaa minulle niin rakkaassa kaupungissa puolitoista vuorokautta, koska hotellihuoneiden hinnat olivat pilvissä, ja itse huoneet lähes loppu koko kaupungissa. Tuossa ajassa piti ehtiä tunnelmoimaan Turkua, shoppailemaan kesäalessa ja nauttimaan purjelaivoilla täytetystä jokirannasta sekä upeista musiikkielämyksistä Linnanpuistossa. Lopulta tois puol jokke, tai oikeammin kai tääl puol jokkee, jäi käymättä.

Mutta Turku antoi taas – ja paljon. Olen aina rakastanut kävelyä jokirannassa. Nyt valtava ihmismäärä aiheutti kävelyn hidastempoisuuden. Tosin olihan tuo nyt aivan mahtavaa kokea: pitkämastoisia purjelaivoja, kojuja, iloisia ihmisiä ihmettelemässä ja kuvaamassa maailman merillä seilaavia jättiläisiä. Vaikken oikein nautikaan ihmismassoissa liikkumisesta kuin työtehtävissä, en voi sanoa oloni olleen turvaton. Kaupungista päinTall Ships Race -alueelle saavuttaessa turvatarkastuksessa tsekattiin laukut pohjia myöten.

Koska ihmisiä riitti jokirannassa, siirtyminen sieltä musiikkifestivaalialueelle Linnanpuistoon kesti hivenen enemmän arvioitsemaani aikaa. Tietenkin niitä purjelaivoja oli kiva kuvata ja nostalgisoida elämääni elämääni Turussa. Erityisesti Varvintorilla koin vahvan tunnelatauksen, luonnollisesti. Tall Ships Races Music Festivalissa oli väkevä artistikattaus. Perjantaina pääsin tunnelmoimaan muun muassa Anna Puun ja The Cardigansin esityksistä. Illan päätti Liam Callagher. Tunnelma Linnanpuistossa oli rento ja hyväntuulinen. Ihmiset olivat tulleet ryhmissä nauttimaan kauniista, mutta hivenen koleasta kesäillasta hyvän musiikin pariin upeisiin puitteisiin.

Jo lippua rannekkeeseen ja kaulanauhaan vaihtaessani, minua ihmetytti lavan sijainti. Olen ollut aikaisemmin Linnanpuistossa tapahtumassa, jossa lava oli sijoitettu linnan länsipuolen viereen. Sinne alueelta näkyi aika lailla hyvin joka suunnasta. Nyt lava oli pystytetty joen suun ja sataman väliseen kulmaan joen ja Linnankadun suuntaisesti. Parit isot hopeapajut peittivät näkyvyyden muu muassa VIP-alueelta lavalle. Anniskelupuolella sentään oli laitettu screen tekniikkakopin taakse. Lisäksi aika pitkälle lavan kulmaan, oli laitettu korkeat, verhoillut aidat, mitkä peittivät näkyvyyttä lavalta katsoen vasemmanpuoleiselta puolelta. Jos lava olisi ollut vähän vinossa, enemmän pääportin suuntaan, näkyvyys olisi voinut olla parempi. Mietin myös Fanzonen mielekkyyttä festivaalityyppisessä tapahtumassa, jossa on useampia artisteja. Nyt Fanzone huusi muutamaa keikkailijaa lukuun ottamatta tyhjyyttään useamman artistin kohdalla, ja näin yleisö oli artistiin nähden kauempana kuin normaalisti. Tämä vaikutti artistien ja yleisön väliseen energian kulkuun ja yleisön lämpiämiseen artistin meininkeihin. Monet artistit myös mainitsivat erikoisesta aitauksesta ja yleisön kaukana olemisesta. Erityisesti perjantai-iltana tällä oli vaikutusta, Perjantai-portti, kuten Anna Puu mainitsi. Lauantaina alue oli täydempi kahden päivän lippujen ja lauantain lippujen loppuunmyymisen ansiosta. Lisäksi artistit Lauri Tähkästä Pet Shop Boysiin kiinnostivat ihmisiä, ja nämä artistit saivatkin yleisön täysillä mukaansa. Lauantai-ilta oli sekä tunnelmaltaan että sään puolesta lämpimämpi kuin perjantai. Sähköä oli ilmassa.

Lauantaina lisäksi lisäsävyä antoivat VIPin aitauksiin laitetut valot, ja VIPin puolella vieraiden tervehtiminen alueelle saavuttaessa. Vaikkei VIP-alueelta ollutkaan ihan täydellinen lavalle näkeminen, toihan se jotain ekstraa päästä linnan ampumatasanteelle, mihin normaalisti yleisö ei pääse. Varmasti myös lauantai-iltainen ilotulitus Tall Ships Racen kunniaksi Korppoolaismäeltä näytti mahtavalta juuri tuolta Vipin kakkoskerroksesta. Itse fiilistelin ilotulitusta jokirannasta purjelaivamastojen välistä. Ilotulituksen jälkeinen isojen purjelaivojen sumutorvien kiitoksetkin toivat upean kuuloelämyksen visuaalisen ilottelun jälkeen. Tämä päättyi kaikkien yllätykseksi isoon pamahdukseen vieressä ankkuroidusta purjelaivasta. Vielä terrori-iskuttomassa Suomessa yllätyksellinen ruutien käyttö sai aikaan taputuksia ja excellent-huutoihin. Tämän koko ainutlaatuisen kokemussarjan jälkeen oli hienoa palata pimentyneeseen Linnanpuistoon odottamaan Pet Shop Boysin upeaa showta mediavalotauluineen, joka antoi odottaa hivenen ilmoitettua aikaa enemmän.

Kun yön selkään lähti ajamaan kohti auringonnousua pois Turusta nähden valaistut isot purjelaivat vielä viimeisen kerran, tuli haikeus – olisihan tätä hienoutta voinut kokea vielä päivän peräänkin. Tall Ships Races Music Festivalin jäljiltä Uu-jee, uu-je-e-ee ja Suudellaan soivat ihanan sekaisesti korvamatona päässä, kun samat biisit vetivät niin Puu kuin Tähkä. Turun henki ei pettänyt tälläkään kertaa: Jäljelle jäävä muisto on kuin rakastavaisten hellänkiihkeä suudelma – tuntuu vielä huulilla ja tuntuu koko kropassa. Muistellessa tuleva hyvä mieli konkretisoituu suupielille kohoavana hymynä. Kiss by Turku. Suudellaan taas.