Vauhtiajot – nyt rokkia ja rataa, tulevaisuuteen lihaa ja laadukkuutta

Nyt, kun Vauhtiajoilla 2017 ikimuistettavan esiintymisensä sateessa tehnyt Juha Tapio jyräsi eilen illalla Vain Elämään superkauden ensimmäisessä lähetyksessä Pohjanmaan Profeettana muut suurtähdet penkin alle, on hyvä syyssateen ropistessa muistella elokuun alkua. Kesän alussa pohdin, että minun osaltani taitaa jäädä Tähkän Latekin koko kesältä näkemättä, kun helpoin paikka minulle olisi Kirkkokatu, mutta päivämäärä ei oikein natsaa yhteen elämäni kanssa. Muutenkin olin miettinyt pitäväni festarittoman kesän, mutta niin vain lopulta löysin itseni Vauhtiajoiltakin.

Tarkoituksenani oli kirjoittaa Vauhtiajoista suhteellisen nopealla aikataululla kaksi kirjoitusta: Heti ensimmäisen päivän jälkeen kirjoittaa nopeat fiilikset valmistautumisesta, ensimmäisen päivän keikoista ja siitä upeasta fiiliksestä, mikä tapahtumassa on. Näin tapahtuikin, mutta se festarin jälkeinen blogikirjoitus jäi elämän jalkoihin. Nyt on hyvä hetki palata niihin tunnelmiin, jotka antoivat elämään sitä lisäenergiaa, jolla taas jaksaa painaa arjen harmauden keskellä.

Jos Vauhtiajot-torstaissa oli kaikki Suomen 2017 kesän säät, niin perjantaissa tasaisen tappava sade oli lässäyttää tunnelman maanrakoon. Festareilla, kuten muutenkin, se hauskuus, iloisuus ja positiivinen asenne on lähdettävä ihmisen itsensä sisältä. Auringolla on mieltä kohottava vaikutus, samoin mielimusiikilla, mutta koska sateelle ei itse voi mitään, ei siihen kannata yhtään harmituksen tippaa energiaansa kuluttaa. Juha Tapio oli oikeasti parasta, mitä sateisessa ulkoilmatapahtumassa voi tapahtua, kun vielä on artisteja jäljellä ja sateen loppumiselle, tai edes taukoamiselle ei loppua näy. Nyttemmin Profeetta JT:nä tunnettu, poppia ja iskelmää musiikkiinsa yhdistävä mr. hyväntuulisuus ihasteli hattivateiksi kutsumaansa sadetakkikansaa. Hän veteli yhteislauluun hittejään yksi toisensa perään. Nahkatakkiin sonnustautunut artisti juoksi paineaitojen välissä niin pitkälle kuin pystyi tervehtien niin montaa ihmistä yleisössä kuin vain voi. Jopa Juhan biiseissä sade tuli sanoissa esille. Vilkkuvalokengissä esiintynyt tähtien tähti antoi koko sydämestään niin paljon, että vaikkei Poets of The Fallia katsomaan tulleille tällainen iskelmäartisti mitään muuten olisikaan ollut, koko yleisö lauloi tunteella mukana tanssien niin paljon kuin kankeat sadetakit päällä kykenivät.

Jos perjantai oli sateinen, lauantaina ratatapahtumien alkaessa aurinko paistoi lämmittäen niin paljon kuin oikeasti Suomen kesässä vain voi. Vaikka oli hienoa nähdä lentonäytös ja huipputaitavien kuskien välisiä kilpailua, parhaimman annin, tai oikeammin viisauden, kuulin kävellessäni Kapernaumista kohti autoa: ”Mikset sä täältä mitään muijaa itelles hommannu? Täällä on lihaa vaikka muille jakaa!” Kolmen miehen porukassa yksi huolehti kaverinsa sinkkuudesta. Ja kyllä Vauhtiajot on paras paikka löytää se elämänkumppaninsa, hetken hurmaantuminen tai vaikka vaan pikapano, sillä miehiä riittää ajojen takia, ja naisia musiikin vuoksi. Tätä kannattaisi hyödyntää festivaaliohjelmassa enemmänkin. Naapurifestivaali sen oli jo ymmärtänytkin. Jos olisin hivenen aiemmin saanut tietää, että Provinssissa oli menneenä kesänä speed datingiä, olisin mennyt. Ihan vain sen takia. Paria päivää ennen tapahtumaa oli jo vaikea muuttaa elämän kulkujaan. Vauhtiajoilla oli minullakin hetki saada lihaa luiden ympärille, mutta tulin ymmärtäneeksi, miksi ainakin tällaisen lähes holittoman on vaikea festareilta löytää vastakkaista sukupuolta rinnalleen. Siinä vaiheessa, kun jätkästä lähtee niin voimakas vanhan viinan haju, että tuntee kuinka omat päivän ruoka-annokset ovat tulossa ylös, ei kyllä liha liiku, ei ainakaan sydän sykähdä. Ei, vaikka kuinka romanttisesti tanssittaisiin sateessa. Päivällä vielä pääsevät pojat pyörillä ratatapahtumaan, mutta illalla rockalueella mielessä on vain kaksi asiaa, joista nestemäinen voittaa tapahtuman hyväksi.  

Vauhtiajot on hyvä tapahtuma siitä, että sinne on kevyt kynnys saapua, sillä lippujen hinnat eivät ole pilvissä, tapahtuman sijainti on hyvä, ja alue ei ole liian suuri ja pramea. Tietynlainen kotikutoisuus tuli esille, kun VIPin ja Fiilis-lavan portin lakana oli edelliskesältä, ja Fiililksen sijaan banderollissa lukikin Retro. Nykypäivänä peräänkuulutettu elämyksellisyys puuttuu rockpuolelta täysin. Nyt oli hyvä, kun ruokamaailma oli laajentunut, mutta ihminen kaipaa kaikille aisteilleen kokemuksia koko rahan edestä. Ja jos VIP-puolen ainoa ero niin sanottuun tavispuoleen on se, että pääsee sateelta suojaan, ei se anna sen hetkiseen kokemukseen tarpeeksi eroa. Pääsin myös keskustelemaan vanhemman herrasmiehen kanssa, miten hänelle oli myyty festivaalialueen portilla vain peruslippu, kun hän oli tullut tapaamaan kaveriaan, jolla oli Guest-lippu. Miksei hänelle oltu kerrottu, että lippuja on erilaisia. Oltiin lauantai-illassa Chisun esiintyessä päälavalla, muttei sen pitäisi estää myymästä yhden päivän Guest-lippua, jos se on se, mitä asiakas oikeasti haluaa.

Kaikesta huolimatta minulle jäivät hyvät fiilikset Vauhtiajoista 2017. Oli todella mukavaa nähdä entisiä työtovereita vielä viimeisen kerran. Päästä tekemään sitä, mitä rakastan paljon, tiedotusta, mutta samalla myös fiilistelemään mahtavien, laadukkaiden artistien musiikin parissa. Pystyin auttamaan myös artisteja ja tuotantohenkilökuntaa sekä tarjoamaan keikkakaverilleni upeita hetkiä yhdessä ja erikseen. Nyt tätä tekstiä kirjoittaessa huomaan, miten uudet opinnot ovat antaneet jo näkökulmaa sille, mihin asiakaskokemuksien nyt ja tulevaisuudessa pitää päästä. Turku Tall Ship Race Music Festivalissa oli jo porttien ulkopuolella tekopalmuja vai -ananaspuita, mutta jo niinkin pieni asia vie asiakaskokemuksen astetta paremmaksi. Asiakaskokemus on juurikin se, jonka pidän kirkkaana mielessäni lähtiessäni tarjoamaan opinnäytetyöaihetta yrityksille.